Uusi projekti kesän kynnyksellä

Olen jossain vaiheessa täällä maininnut, että olen aikanaan opiskellut kirjallisuustiedettä. Olen myös itse tykännyt kirjoittaa, mutten ole hinkunut hinnalla millä hyvänsä (julkkis)kirjailijaksi. Tämä blogi on ollut yksi keino kanavoida kirjoittamishalujani, vaikkakin fiktiolla on aivan erityinen paikka sydämessäni, eikä tämä sitä tarvetta tyydytä. Nyt minulla on kuitenkin uusi projekti, jossa pääsen kirjoittamaan omasta mielikuvituksesta ammentavaa tarinaa. 

Nainen päällään goottipaita, jossa ihmissuden kuva.

Elokuvakässäriä kirjoittamaan

Olen lupautunut mukaan elokuvakäsikirjoituksen tekemiseen. Olen siitä hurjan innoissani ja olemme jo alkaneet työstää sitä porukalla. Elokuva käsittelee seksuaalisuutta ja monisuhteisuutta, ja minusta on ihan mahtavaa päästä mukaan sellaisen teoksen luomiseen!

Tavoitteemme on, että saamme tämän vuoden loppuun mennessä aikaiseksi valmiin kässärin, ja se tarkoittaa todellakin sitten sitä, että kirjoitetaan. Sen takia olenkin päättänyt, että harvennan tämän blogin tekstien ilmestymistahtia. Jatkossa uusia päivityksiä tulee siis kerran viikkoon, ei kaksi kertaa viikossa, kuten aiemmin. 

Tämä on tärkeä toimenpide jaksamiseni kannalta, sillä blogin ja tämän kässäriproggiksen lisäksi käyn myös kokopäivätöissä. Lisäksi olisi mukavaa myös nähdä enemmän kavereita ja tehdä rentouttavia ja kivoja asioita. Varsinkin nyt, kun kesällä on helpompi nähdä vaikka piknikillä ja koronatilanteen rauhoittuessa taidemuseot ja muut mielenkiintoiset paikat ovat taas auki.

Siinä elokuvakäsikirjoituksessa seurataan kolmen ihmisen tarinaa, miten he tutustuvat omaan seksuaalisuuteensa ja koettavat löytää, mikä tekee heidät onnelliseksi, ja millaisia ihmisiä he oikeastaan ovat. Olen tosi innoissani tästä sen takia, että projektin tekijäporukka on oikeasti ihmisiä, jotka ovat kokeilleet ja tutkineet teoksessa käsiteltäviä asioita.

Kerrankin realistista kuvaa BDSM:stä

Yksi elokuvakäsikirjoituksessamme käsiteltävistä teemoista on BDSM ja minusta olisi tosi raikasta ja ehdottoman tärkeää, että kerrankin elokuvassa aihetta ei käsitellä kuriositeettina, jota harrastavat mieleltään järkkyneet ihmiset. Minusta on myös olennaista, ettei BDSM:ää esitetä asiana, jota toteutetaan toksisessa suhteessa, ja hommaan vielä liittyy henkistä väkivaltaa tai manipulointia. 

Tällaisia vähemmän hyviä kuvauksia BDSM:stä on esimerkiksi Fifty Shades of Gray -teoksissa ja elokuvassa Koirat eivät käytä housuja. Grayn ongelmat jätetään ihan omaan arvoonsa, mutta sen haluan sanoa Koirat eivät käytä housuja -leffasta, että se on loistava kuvaus ihmisistä, joilla on paha olla. Se ei ole hyvä kuvaus BDSM-suhteista tai ammattidominan työstä. 

Pidin tuosta Pekka Strangin ja Krista Kososen tähdittämästä elokuvasta: se oli synkkä, hauska ja visuaalisesti kaunis. Suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat nähdä kieroa draamaa mustalla huumorilla ryyditettynä! Ei vaan kannata katsoa siitä mallia, miten hankkia tai tarjota BDSM-palveluita.

Tulen varmaan kertomaan jossain vaiheessa lisää tuosta käsikirjoituksesta ja miten homma etenee. Sillä välin tämän blogin postaukset jatkuvat kerran viikkoon. Seuraava postaus tulee maanantaina, joka on jatkossa postauspäiväni. Aiheena siinä tekstissä on, millaisia fiiliksiä tulee, jos kumppanilla on paljon vipinää tai muita tärkeitä suhteita. 😊

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Kommentit

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta ja ainutlaatuiselta projektilta! Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on vähän kuin gradu, vaikkakin tehdään ryhmässä. Silti se vaatii istumalihaksilta paljon. 😄

      Poista
  2. Antoisan kuuloinen projekti! Sulla on varmasti paljon siihen tarvittavia hyviä ideoita ja näkemyksiä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti