Karvatakki ja postapokalyptistä tunnelmaa

Pitkästä aikaa kerkesimme Leijonan kanssa kuvata asun. Tämä look ei ole ihan täysin toimistoon sopiva, mutta jos jättää postapokalyptistä muotia muistuttavan silmämeikin tekemättä, vaatteet ovat suht asialliset. 

Nainen, tukka pörrössä, tumma meikki, harmaa karvatakki, piikeistä koostuva kaulakoru.

Kuvauksissa kävi melkoinen tuuli, mutta oikeastaan se tuo kuviin ihan kivan tunnelman. Oli myös onnekas sattuma, että taustalle ajatellulla purkutyömaalla oli työkoneet käynnissä. Niiden valoista tuli erilainen tunnelma. 

Nainen, harmaa karvatakki, pitkät korkeakorkoiset nahkasaappaat, tekonahkahousut.

Löysin tämän takin kesällä Lohjalla olevalta itsepalvelukirppikseltä. Se ei ole ollenkaan sellainen, mitä olisin aiemmin käyttänyt, mutta jokin siinä vetosi minuun. Se oli mielestäni riemastuttava, ja sain heti vision tästä asusta. En ole kovin tottunut tekemään näyttäviä meikkejä, joten tämän lookin toteuttaminen oli hauska kokeilu. Karvatakista voisi tehdä myös Halloween-juhliin ihmissusiasun, mutta silloin juhlien tarvitsisi olla ulkotiloissa: karvatakki on nimittäin todella lämmin. 😅

Takki: We are fashion, Omppu Kirppis
Toppi: Cubus
Housut: Miss Anna, Morticia
Saappaat: Demonia, SPR:n kirppis
Ylin kaulakoru: Kierrätyskeskus
Keskimmäinen kaulakoru: Ex-tyttöystävän lahja
Alin kaulakoru: Bloodmilk
Korvakorut: Unique Design by Maria, Nudge
Käsine: Punanaamio

Lähikuva, nainen, kolme kaulakorua. Ylin piikkejä täynnä, keskimmäinen okkultistinen ja kolmas kristallia pitelevä korpinjalka.

Käytän harvemmin asuja, jotka korostavat yläkroppaa enemmän kuin alakroppaa. Isorintaisena saatan helposti näyttää siltä, että joku on laittanut tynnyrin parin kepukan nokkaan. En välttämättä käyttäisi takkia kiinni, jotten näyttäisi karvapallolta. Auki jätettynä se mielestäni korostaa ennemmin hartioita, mistä tulee vähän sellainen badass-fiilis. Takki auki ei kuitenkaan viitsi mennä talvipakkasilla, joten tämä on selvästi enemmän syysvaate kuin loppuvuoden palttoo.

Kokokuva, nainen, karvatakki, tekonahkahousut, korkakorkoiset mustat saappaat.

Takin huono puoli on se, että siinä ei ole taskuja, eikä sen kanssa ole kovin kätevää käyttää olkalaukkua. Karvojen seasta on vaikeaa saada laukun hihnaa pois, varsinkin, jos on sormikkaat käsissä. Voi tosin olla, että tähän asiaan harjaantuisi, jos käyttäisi takkia säännöllisesti.

Puolikuva naisesta, katsoo sivulle, tuuli heiluttaa hiuksia. Päällä karvatakki.

Kommentit

  1. Ei vitsi miten magee asu 😍 en kyllä itse olisi osannut moiseen takkiin ihastua mutta sä onnistuit kyllä luomaan aivan mielettömän asukokonaisuuden tuosta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 🧡 Ei ole ihan mullekaan tavanomaisin look, mutta yritän käyttää takkia enemmän. 😄

      Poista
  2. Uu, loistava tunnelma näissä kuvissa! ♥ Mä aina kattelen noita karvatakkeja ja mietin mimmosia tyylejä niistä saisi, mutta ei oo tarttunut mukaan ainakaan vielä :D Juuri tuollainen lyhyempi karvatakki + saapikkaat -look on aika killeri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä on aika sellainen rock/metallimeininki, mikä ei aina välttis ole se tyyli, jossa tuntuu omimmalta. 😄

      Poista
  3. Mahtavat kuvat! Oon itekin haaveillut karvatakista, mutta näin alapainotteisena näyttäisin vaan tasaselta pötkylältä ja toi käytön vaikeus ei innosta senkään edestä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämmöiset karvatkit on aika haastavia vaatteita, joten on paljon parempi kyl hankkia vaatteita, joita on vaivatonta yhdistellä. 😁

      Poista

Lähetä kommentti