Gootin oloasu

Olen ollut paljon etätöissä, joten useimpina päivinä en hirveästi mieti pukeutumistani, vaan laitan päälle jotain yksinkertaista ja mukavaa. Samoissa vaatteissa voi sitten loikoilla sohvalla hyvän kirjan parissa tai tuijottaa vaikka jotain sarjaa.

Nainen istuu sohvalla kirja käsissä. Päällä villatakki ja löysä t-paita sekä legginsit.

Neuletakki: Jawbreaker, EMP
Kaulakoru: Lahja isältä
T-paita: Seppälä
Legginsit: SOC, Stadium
Villasukat: 7 veljestä -langasta ihan itse neulottu

Joskus opiskeluaikana jaksoin neuloa paljon villasukkia, ja nämä jalassa olevat raidalliset yksilöt ovat jostain seitsemän vuoden takaa. Jotkut sukistani ovat alkaneet hieman nuhjaantua, ja olen miettinyt neulomisharrastuksen uudelleen aloittamista. Teinkin viime vuoden joululomalla yhden sukan, mutta sen paria en ole vieläkään aloittanut. 😄 En ole myöskään ehtinyt katsoa juurikaan mitään sarjaa ja välillä mietin, että mihinköhän se aikani oikein menee. 

Nainen istuu sohvalla toinen jalka ylös nostettuna. Legginseissä on verkkokoriste pohkeissa ja naisen jalassa on villasukat, joissa on mustia ja viininpunaisia raitoja.

Minusta on hassua, miten useissa urheiluleggareissa on isot ja näkyvät saumat. Kai ne on tehty vahvoiksi liikkumisen aiheuttamaa rasitusta vastaan, mutta voi olla myös jokin tyylijuttu. Olen tosi pihalla salimuodista. Tykkään näissä leggareissa pohkeiden kohdalle asettuvasta koristuksesta, jossa on kivasti goottifiilistä. 

Kutsun tätä Jawbreakerin vaatetta kultistihupparikseni, vaikkakaan tämän vaatteen huppua ei ole tarkoitus käyttää ikinä päätä suojaamassa. Sen saumat on tehty niin, ettei se näyttäisi hyvältä ylös nostettuna. Pidän hupparissa erityisesti hihansuista, jotka mielestäni korostavat kivasti siroja ranteita. Efekti vähän katoaa toisen ranteeni kohdalla, koska siinä killuu yleensä aina fitbitin valvontapanta. 😅

Nainen seisoo sohvan edessä, päällään löysä villatakki, jonka reunassa on pääkalloja ja tarot-korttien aurinkoa muistuttavia kuvia.

Olisi tosi ihanaa rentoilla enemmän kotona, mutta taas vaihteeksi tämä syksy on tuntunut kuormittavalta ja kiireiseltä. Onko sinulla vinkkejä, miten otat itsellesi ja hyvinvoinnillesi aikaa? Minusta tuntuu, että en ole siinä kovin hyvä ja neuvot olisi tarpeen. 🧡

Nainen makaa sohvalla syventyneenä kirjaan. Hän hymyilee.

Kommentit

  1. Kiva kotoiluasu! :) Itteäni ei haittaa urheiluleggareitten saumat, kun ei niitä kukaan kuitenkaan kattele.
    PS. taitaa muuten olla Jawbreaker eikä Killstar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, kiitos! Ihme aivopieru, mutta se on korjattu ja oikea brändi on nyt tekstissä. 😂

      Poista
  2. Tyylikästä :) Pitäisi hommata (tai ommella...) enemmän omaa silmää miellyttäviä oloasuja, kun niissä tulee vietettyä valtaosa ajasta. Tämän hetkinen oloasu/etätyöasu-tilanne on se, että hyvä kun kehtaa avata ovea tai viedä roskia xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tekeminen on tosi hyvä idea! Olen kerran yrittänyt kehittää ompelusta harrastuksen ja hankin saumurin ja kankaita. Ekaksi ja vikaksi tein pyjamahousut, joten ne ovat sitten ehdottomasti kaikkien aikojen kalleimmat pöksyt. 😂 Veikkaan, että sinulla tämä harrastus on vähän tuottoisampaa. 😄

      Poista

Lähetä kommentti