Sairaan outo joululoma

Vuodenvaihde meni hyvin erilaisissa tunnelmissa kuin olin alunperin toivonut, sillä jouluvieraaksi saapui korona. Kaikki suunnitelmat ystävien kanssa vietetystä joulusta ja uudesta vuodesta jouduttiin hautaamaan ja onneksi minä tai Leijona ei kumpikaan kerinnyt nähdä ketään siinä välissä, kun altistuimme ja kun oireet sitten alkoivat.

Oireet eivät kummallakaan olleet kovin vaikeat tai vaaralliset (onneksi!). Meillä oli molemmilla jo kaksi rokotusta, mikä ymmärtääkseni suojaa melko hyvin taudin pahimmilta muodoilta. Oli oikeastaan aika omituista tajuta, että minulla on periaatteessa kulkutauti, jonka takia viranomainen käskee minut pysymään neljän seinän sisällä. Toivon, että tämä joulu oli ainoa laatuaan, ja jää sellaisena muistoihin.

Kipeänä ollessa ei tullut pukeuduttua mihinkään kivoihin asuihin saati tehtyä muutakaan mielenkiintoista. Villeintä, mitä jaksoin tehdä, oli piirtää kultaisella kajalilla itselleni juhlavat kulmakarvat. Ja sitten ongelmoin, että voinko saada koronavirusta ripsiväriin ja kuinka kauan virus voi pysyä ripsivärissä aktiivisena. 🙄

Oireeni alkavat olla kutakuinkin laantuneet, mutta kuten edellisestä kappaleesta näkyy, eristäytyminen on jättänyt jälkensä orastavana mökkihöperyytenä. 

Eniten pelkäsin koronaviruksessa sitä, että menettäisin haju- ja makuaistini. Nautin kyseisistä aisteista todella paljon, ja oli kammottavaa ajatella, ettei voisi enää nauttia ruuasta ja juomasta. Esimerkiksi aamukahvissa minulle on todella tärkeää, miltä se tuoksuu. Olen kerran menettänyt maku- ja hajuaistin osittain ja se oli yhtä tuskaa. Aamukahvi maistui pahalta, enkä saanut sitä alas, joten olin sitten kofeiinivieroitusoireiden takia myös pääkipuinen ja ärtyisä. 

Aistien osittainen menetys oli ihan omaa tyhmyyttäni, ja siitä lähtien olen osannut säädellä alkoholinkäyttöäni huomattavasti paremmin. 😅 Olin siis päätynyt halailemaan vessanpönttöä juhlissa ja onnistunut saamaan oksennusta myös nenääni. Vatsahapot polttivat hajureseptorini ja kahvi tuoksui kummallisen pähkinäiselle monta päivää. Sitä kokemusta en enää halunnut toistaa, eikä vähiten sen takia, että vessanpytyn kanssa hengaaminen muiden tanssiessa olkkarissa on vähän tylsää ja ehkä myös hieman noloa.

Onneksi en menettänyt nyt aistejani koronaviruksen takia, eikä ole todennäköistä, että vielä tulisi uusia oireita enää näin myöhäisessä vaiheessa. Tai ainakin toivon niin… 

Terveellistä alkanutta vuotta kaikille!