Treffi-ideoita myös ystävänpäivän jälkeiseen aikaan

Olen suhtautunut aina melko kriittisesti ystävänpäivään, koska sen tarkoitusperä on aina ollut hyvin kaupallinen. Ajattelin kuitenkin listata mukavia hemmotteluasioita, joita voi toteuttaa läheisensä kanssa myös muina päivinä. Varsinkin romanttisissa suhteissa on hyvä käydä säännöllisesti treffeillä, vaikka suhde alkaisikin asettua ja uutuudenviehätys karista.

Vaaleita ketokukkia ja perhonen.

En oikeastaan ollut aikeissa kirjoittaa tällaista, mutta en ole onnistunut kirjoittamaan muita pohdiskelevampia tekstejä. Minulla on ollut viime aikoina raskaampia työpäiviä, enkä jaksa enää työpäivän jälkeen tuijottaa läppärin näyttöä. Silmät tuntuvat väsyneiltä ja lähelle tuijottaminen inhottavalta. Se on tosi harmillista, sillä haluaisin pystyä tekemään vapaa-ajallani sitä, mitä haluan, toteuttaa itseäni ja harrastuksiani. 😕

Jaottelin treffitekemisideoitani viiden rakkauden kielen mukaan. Tiivistetysti selitettynä rakkautta voi ilmaista viidellä eri tavalla, esimerkiksi sanoilla, lahjoilla tai kosketuksella. Kannattaa selvittää, mitkä rakkauden kielet puhuttelevat eniten itseä ja mistä kumppanit taasen pitävät. Ne myös vaihtelevat vuosien varrella, joten testi kannattaa tehdä aina välillä uusiksi. 

Suomenkielinen testi löytyy esimerkiksi Kotilieden sivuilta, englanniksi taasen sivustolta 5 love languages. Testi saattaa myös paljastaa yllättäviä puolia; olin kuvitellut, ettei yhdellä kielistä olisi minulle niin väliä, mutta se olikin minulle kolmanneksi tärkein tapa osoittaa välittämistä. 

Sanojen taikaa (words of affirmation)

Rakkautta, kiintymystä ja arvostusta osoittavia sanoja voi upottaa minkä tahansa tekemisen ja olemisen lomaan. Ne ovat usein pieniä kehuja, mutta tässä pari ideaa sanakylpyyn: 

  • Kirjoita läheisestäsi runo ja lue se hänelle ääneen.
  • Siteeraa jonkun muun rakkausrunoa läheisellesi. 
  • Tehkää yhdessä harjoitus, jossa istutte vastatusten ja kumpikin kertoo vuorollaan 5 minuutin ajan, mitä kaikkea toisessa arvostaa.

Teot ja palvelukset hemmottelevat (acts of service)

Tämä rakkauden kieli tarkoittaa tekoja, jotka ovat toista varten. Arkisimmillaan se voi olla bioroskiksen viemistä, mutta tässä jokunen vähän juhlavampi idea:

  • Kokkaa läheisellesi illallinen ja huolehdi myös ruuanlaiton jälkien siivoamisesta.
  • Muutkin järjestelemiset ovat ihana yllätys, oli se sitten leffalippujen varaaminen tai päiväretki luonnontieteelliseen museoon.
  • Hierontaan vieminen tai hieronnan antaminen on myös välittävä teko, vaikkakin hieronta voi puhutella myös seuraavan rakkaudenkielen kautta.

Kosketus lähentää (physical touch)

Ihmisen aivoissa aktivoituu mielihyvähormoneja, kun häntä kosketetaan. Se onkin monelle tärkeä rakkauden kieli. Ideoita:

  • Aiemmassa mainittu hieronta kumppanin antamana. Samoin esimerkiksi kumppanilleen jalkahoidon tekeminen voi olla monelle ihana elämys. Useimmat eivät pidä jaloistaan niin hyvää huolta, kuin ehkä haluaisivat.
  • Tantraharjoitusten tekeminen yhdessä. 
  • Sylikkäin sohvalle käpertyminen leffaa katsoessa. 

Lahjat jakoon! (receiving gifts)

Esineiden ja muiden lahjojen suhteen ihmisillä on hyvin erilaisia makuja, joten näistä on vähän haastavaa antaa vinkkejä. Joku arvostaa käytännöllisiä lahjoja, toinen nimen omaan haluaa jotakin ylellistä, jota ei itse tulisi hankkineeksi. Joku haluaa käyttöesineitä, joissa on luksuksen tuntua. 

  • Hyödyllinen asia voisi olla vaikka mielenkiintoinen tietokirja.
  • Ylellistä voisi olla koru tai kaunis kukkakimppu.
  • Laadukas käyttöesine voisi taasen olla mohairhuivi viimaa vastaan.

Laatuajan viettäminen alkaa nyt (quality time)

Tämä on ollut minulle itselleni aikanaan hyvin tärkeä kieli, koska minulla oli yhdessä vaiheessa elämää paljon etäsuhteita. Kun näimme vain yhtenä viikonloppuna kuukaudesta, halusin sen viikonlopun olevan yhteistä intensiivistä laatuaikaa. Olisi hölmöä matkustaa parin tunnin junamatka per suunta, jotta voidaan vaan räplätä kännyköitä vieretysten. 🙄 Laatuaikaa voisi olla esimerkiksi:

  • Ravintolaillallinen tai toiselle illallisen kokkaaminen.
  • Taas vaihteeksi se hieronta ja muut hemmotteluhoidot.
  • Uuden kahvilan testaaminen yhdessä.
  • Teatteriesityksen tai vastaavan katsominen.
  • Uuden urheilulajin kokeileminen yhdessä. Ei välttämättä sovi perfektionistille, jota ketuttaa, kun ei voi olla heti hyvä jossakin. 

Kuten osasta ideoista huomaa, harva asia sisältää pelkästään yhtä rakkauden kieltä. Toisen vieminen hemmotteluelämykseen spa-hoitolaan on sekä lahja, laatuaikaa että rakastava teko toiselle. Mitä treffi-ideoita tai vastaavia sinulle tulee mieleen? 

Kommentit

  1. Olipa kivoja treffivinkkejä! Mulle oli ihan uusi juttu tuo viiden rakkauden kielen jaottelu, joten piti heti kirmata tekemään tuo Kotilieden testi. Meillä treffipäivänä suunnataan monesti ravintolaan, leffaan tai johonkin kohteeseen, kuten museoon tai eläintarhaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museot ja eläintarhat on ihan parhaita treffipaikkoja! 😍 Ja mukavaa, jos noista rakkauden kielistä on sitten tulevaisuudessa hyötyä, kun keksii yhteistä tekemistä tai tapoja osoittaa toiselle huomiota. 😊

      Poista
  2. Hauska idea soveltaa treffitekemisiä rakkauden kielen mukaan! Ei oo kyllä tullut mieleen vaikka noista oon aiemmin kuullutkin.
    Me mennään yleensä ulos syömään. Taa tykkää hyvästä ruoasta ja mä taas haluan ulos kotoa. Voisi keksiä jotain toisenlaistakin tekemistä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevää, että sama tekeminen tuottaa iloa eri syistä! 😄

      Poista

Lähetä kommentti