Elämänmuutos: kaupungista maalle

 Olen jonkun asupostauksen yhteydessä maininnut, että lämpenen aika hitaasti erilaisille trendi-ilmiöille. Sama asia näkyy myös siinä, että vasta pandemian aiheuttaman omakotitalobuumin loppuvaiheessa minä ja Leijonakin innostuimme suunnittelemaan muuttoa isompaan kotiin.

Viime kuukaudet olen siis rampannut Leijonan kanssa asuntonäytöissä, sillä olemme keksineet, että haluamme muuttaa pois kantakaupungin kerrostaloasunnosta. Se on yksi tekosyistä sille, etten ole kerinnyt kehitellä ja kuvata asupostauksia. 😄 Viikonloppuisin ja arkipäivisin on siis tullut reissattua ympäri Uuttamaata, ja muut harrastukset ovat kärsineet siinä sivussa.

Vanhoja kerrostaloja Helsingin kantakaupungissa.

Vaikka Helsingin kantakaupungissa asuminen on ollut ihanaa, olemme molemmat huomanneet, että tämä asumismuoto ei mahdollista kaikkia sellaisia asioita, mitä kumpikin elämältään kaipaa. Minulle tärkeimpiä asioita ovat: 

Oma rauha ja yksityisyys

Tässä nykyisessä kämpässä on todella huono äänieristys ja vastapäisten naapureiden kanssa voimme vilkutella ikkunoiden läpi toistemme olohuoneisiin tällä hetkellä. Käytännössä kaipaan omakotitaloasujan elämää, jossa ei tarvitse huolehtia taloyhtiön hiljaisuuden alkamisajasta.

Enemmän tilaa

Teen pääasiassa töitä etänä, joten oma työhuone olisi tosi ihana. Samoin olisi mukavaa, jos vaatteet, laukut ja muut tavarat eivät olisi niin ahdettuina ja tungettuina kaappeihin. Kiroilen myös aina siivouskomeron tavaramäärää suhteessa kuutiotilavuuteen ja sitä kolinaa, kun yritän irrottaa pölynimurin silitysraudan ja tikkaiden puristuksesta. 

Koirat

Pidän todella paljon koirista, mutta en ole halunnut asua lemmikin kanssa kerrostalossa. Minulle on tärkeää, että voin päästää koiran pihalle helposti ja että koiralla on oma reviiri, jolla se voi juoksennella ilman, että ihmisen tarvitsee syynätä, ettei kukaan ääliö ole käynyt rikkomassa pihalle kaljapulloja tai muuta vastaavaa.

Vierashuone

Varsinkin polyamorisessa elämäntyylissä on tosi kiva, jos kotona on tarpeeksi neliöitä ja nukkumapaikkoja. Haluan, että voi olla niin halutessaan omissa oloissaan, jos toisella on kumppani käymässä. Yhtä tärkeää on myös se, että kumppanin kanssa ajan viettäminen ei ole säätöä ja kompromisseja (kuten kuka nukkuu olkkarin lattialla patjalla, tai että ainoaan kylppäriin syntyy jonoa, kun joku haluaa suihkuun ja toinen vessaan).


Lisäksi Leijonalla oli joitan omia toiveita esimerkiksi harrastusten suhteen, jotka ovat paremmin toteutettavissa omakotitalossa kuin kerrostalossa. Aloimme siis etsiä oikotiestä isolla tontilla olevia kämppiä Uudeltamaalta. En edes muista, kuinka monessa asuntonäytössä kävimme, mutta kahdeksan kuukautta siinä meni, että löytyi kohde, josta halusimme tehdä tarjouksen. 

Tarjous on myös hyväksytty ja kauppakirjat allekirjoitettu. 🥳 Olemme muuttamassa toukokuun loppuun mennessä. Tämä on todella jännittävää ja paikoitellen vielä tuntuu epätodelliselta. Olemme tehneet listaa, mitä kaikkea uuteen kotiin pitäisi hankkia, kuten esimerkiksi minulle polkupyörä. Kaupunkipyörät eivät nimittäin mene ihan sinne asti, missä uusi koti on. 😊

Kommentit

  1. Paljon onnea uudesta kodista vielä tätäkin kautta! <3 Varmasti kyllä vapauttavaa, kun saa sitten lisäneliöitä käyttöön.

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen kotiin ja omakotitaloasumiseen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kuin kirjassa uuden luvun aloittaminen. 😄

      Poista

Lähetä kommentti