Mustaa joogaa Meri Mortin johdolla

Kävin viime viikonloppuna kokeilemassa mustaa joogaa. Kyseessä oli Meri Mortin vetämä kaksi ja puoli tuntia kestänyt sessio, joka ei ehkä ollut työpaja, muttei kyllä tavallinen joogatuntikaan. Minulle kokemus oli kaikin puolin mukava, joten ajattelin jakaa siitä, jos vaikka joku muukin innostuu kokeilemaan. 😊

Joogasali, lattialla vihreitä mattoja ja seinällä luonnonmateriaaleista tehtyjä pyöreitä koristeita.

Miten niin mustaa?

Musta jooga on joogaa, jossa annetaan erinäisten syvien ja joskus synkkienkin tunnelmien tulla. Taustalla soi välillä raskasta metallia tai muuta synkkää musiikkia. Tiedän yhden toisenkin tyypin, joka on vetänyt Helsingissä synkkää joogaa eli joogaamista raskaan musiikin tahdissa, mutta en ole osallistunut niille tunneille. 

Mortin mustassa joogassa ammennettiin erinäisistä pakanallisista perinteistä. Joogaliikkeiden tarkoitus ei ollut ohjata välttämättä rauhalliseen keskittymiseen, vaan niiden avulla saatettiin nostattaa tietynlaista energiaa tai purkaa sitä.

Uusia joogaliikkeitä

Mortin tunnilla joogaliikkeitä oli kehitetty teemaan sopiviksi. Tuon viikonlopun tilaisuuden nimi oli Metsänpeitto, ja joogaliikkeinä oli muun muassa korppi, alaspäin katsova susi sekä kelopuuksi muuttunut ihminen, joka hamuilee kohti tavallista maailmaa metsänpeitosta. 

Jos metsänpeitto ei ole tuttu käsite, tässä lyhyesti mistä on kyse: Metsänpeitto on yleensä yliluonnollinen metsään eksyminen tai katoaminen. Se voi tuntua unenomaiselta tai muuten oudolta. Aiemmin uskottiin, että metsän väki, hiiden väki tai vaikka maahiset tai tontut saattoivat laittaa ihmisen metsänpeittoon. Joskus ihminen pääsi metsänpeitosta omin voimin pois, joskus paikalle oli haettava tietäjä tai loitsija auttamaan. 

Muut ihmiset eivät pysty kuulemaan eivätkä näkemään metsänpeitossa olevaa henkilöä, vaan saattavat nähdä hänet vaikka kantona tai kivenä. Tästä siis joogaliike kelopuu, joka hitaasti yrittää vilkutella oksallaan.

Minun suosikkiliikkeekseni muodostui korppi, jossa tuntui olevan aineksia myös baletista tai nykytanssista. Liike oli soljuva, ja siinä vietiin rauhallisesti ylävartaloa puolelta toiselle, samalla kun kädet tekivät voimakkaita siiveniskuja.

Joogan lisäksi ripaus magiaa

Kuten alkuun kirjoitin, Metsänpeitto-tapahtuma ei ollut ihan tavallinen joogatunti. Ensinnäkin sen kesto oli kaksi ja puoli tuntia, mutta siihen oli yhdistetty myös piirissä istumista ja keskustelua sekä korttien vetämistä ja loitsimista.

Me osallistujat pohdimme yhdessä, mitä syksy meille merkitsee ja nostimme kukin kortin tai kaksi, joiden avulla saattoi ennustaa, mitä loppuvuosi on tuomassa. Käytössä oli kaksi korttipakkaa, joista toinen oli Meri Mortin tekemä Villi voima -korttipakka, toisen nimeä en muista, mutta sen kortit tuntuivat ammentavan keski-amerikkalaisesta perinteestä. 

Itse nostin kummastakin pakasta kortin, sillä ensimmäisen kortin kohdalla en muistanut keskittyä mihinkään kysymykseen tai aiheeseen. Villi voima -pakasta sain kortin Alinen, joka tuntui resonoivan aika paljon tämänhetkistä tilaani. Siinä kehotettiin kohtaamaan kipu, sillä sen kautta löytyy parantuminen. Ja tällähän hetkellä joudun tekemään erinäisiä nihkeästi kivistäviä kuntoutusharjoituksia murtuneella kädelläni. 

Toisen kortin kohdalla keskityin kysymään, mikä lisäisi onnellisuuttani, ja sain keski-amerikkalaisesta pakasta kortin Flute, jonka taustoittava sana oli expression. Tulkitsin sen niin, että minun kannattaisi antaa tilaa jollekin luovalle harrastukselle. En älynnyt ottaa kuvia korteista, koska olin niin keskittynyt olemaan läsnä ja itse kokemukseen. 😂 Tämän postauksen kuvankin muistin käydä nappaamassa vasta tilaisuuden jälkeen. 

Korttien jälkeen ja ennen joogaharjoituksia lausuimme yhdessä vielä loitsun, jolla pyysimme kukin jotakin asiaa tämänhetkiseen elämäämme. Se oli ensimmäinen kerta, kun tein mitään loitsimista muiden ihmisten seurassa, saati sitten runsaan kahdenkymmenen ihmisen voimin. Kokemus oli minulle aika jännittävä ja jotenkin herkistävä, oli se sitten joillekin osallistujille leikkiä tai ei.

Myös tila toimi hyvin

Meri Mortin Metsänpeitto oli erityistapahtuma joogasali Harmoniassa. Jos ymmärsin oikein, kuvassa salin seinällä olevat koristeet ovat yhden Harmonian henkilökunnan edustajan käsialaa. Paikka oli todella mukava ja tunnelmallinen, joten aion jatkossakin seurata, mitä ohjelmaa heillä on tulossa. 

Käyn varmaan myöskin kokeilemassa jotain heidän viikkotunneistaan. Yleensä olen tykännyt käydä aktiivisemmilla joogatunneilla, kuten astangassa, mutta minulle tekisi varmasti hyvää välillä tehdä rauhallisempia ja vähemmän fyysisiä harjoituksia. Tosin täytyy kyllä tunnustaa, että myös ihan se joogaan kuuluva venyttelykin tekisi minulle hyvää. Olin lauantain tunnin aikana ihan järkyttynyt siitä, miten jumissa lonkkani olivat.

Kommentit

  1. Hitsi, tarkoitukseni lähteä tuolle samaiselle tunnille, mutta rahatilanne ei antanut periksi! Meri Mortin joogaan olisi niin kiva päästä, tuokin sessio kuulosti kuvailujesi perusteella hienolta ja monipuoliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, kun et päässyt! Mutta toivottavasti sitten seuraavalla kerralla nähdään mustassa joogassa. 😄

      Poista
  2. Kuulostaapa ihanalta ja mielenkiintoiselta tapahtumalta! Meri Mort on tuttu tyyppi, mutta mustasta joogasta en ole aikaisemmin kuullut. Tuollaiseen olisi kiva päästä itsekin joskus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin lämpimästi suositella! 😄 Taidan mennä sellaiseen uudestaan itsekin, ja ehkä koettaa joogata kotona itsekseni goottirockin tahtiin.

      Poista

Lähetä kommentti