Secret pumpkin 2022

Osallistuin taas tänä vuonna muutaman alternative-bloggaajan kanssa halloweenlahjojen vaihtoon. Lahjojen antajat ja saajat oli arvottu, ja ideana siis oli, että lahjan antajan identiteetti on salaisuus. Kun asumme eri puolilla Suomea, postipakettia laittaessa ei kannata laittaa lähettäjän tietoja (tämän opimme viime vuonna 😅). Tänä vuonna jotkut olivat värvänneet esimerkiksi kaverin viemään paketin viimeiset metrit, jotta lähettäjä ei paljastuisi. 

Osa hauskuutta oli se, että avasimme pakettimme videotapaamisessa, ja arvuuttelimme kukin vuorollamme, keneltä oma paketti oli tullut. Kun näin oman pakettini sisällön, minulle tuli heti epäilys, että paketin sisällön oli valinnut Maru blogista Tea and Vanity, sillä olin vastikään lukenut hänen postauksensa Lushin halloweentuotteista.

Purkki huulikuorintaa, teepussi ja lepakkokoriste.

Minulle ei ollut tullut mieleen tsekata Lushin sesonkituotteita, joten olin hurjan iloinen Vampire kisses -huulikuorinta-aineesta. Vampyyrit olivat ylipäätänsä paketin teema, sillä olin maininnut, että tällä hetkellä minua viehättää vampyyrikertomukset. Oli todella ihanaa, että Maru oli nähnyt vaivaa ja miettinyt kokonaisuuden. 🧡 

Paketissa oli kolme vampyyreihin viittaavaa asiaa. Huulikuorinnan lisäksi sain Magic moon -nimisen teen, jonka paketin kuvituksessa on söpöjä lepakoita. Tein sitä eilen pannullisen, ja tee oli herkullista. Tee on hyvin hedelmäinen: päämakuina ovat mansikka ja papaija. 

Kolmas esine oli kaunis lepakkokoriste, jonka voi esimerkiksi laittaa killumaan kukkaruukun reunasta. Ei ollut tullut mieleenkään, että tällaisia koriste-esineitä voisi olla, joten olin lahjasta innoissani. 😊 En selvästikään seuraa tarpeeksi viherpeukaloaiheisia tilejä somessa, kun en ollut tajunnut, että kukkaruukkujakin voi koristella.

Viime viikonloppuna näin myös ihan livenä yhtä Secret Pumpkiniin osallistunutta bloggaajaa, Tiiaa blogista Sweet Pandemonium. Olimme molemmat käymässä pakanallisilla syysmessuilla. Tiia on vastikään kirjoittanut omista kokemuksistaan messuilla. Pakanallisilla syysmessuilla oli todella paljon ihmisiä, enkä älynnyt ottaa yhtäkään kuvaa. Myyntikojuissa oli vaikka mitä ihanaa tarjolla, mutta tällä kertaa ostin vain kaksi puista pinssiä (tai rintakorua). 

Puiset rintakorut. Toinen on sammakko perhosen siivillä, toinen kukkaseppelepäinen ankka, joka kantaa suussaan veistä.

Olen jotenkin tykästynyt rintakoruihin. Mielestäni ne ovat hauska yksityiskohta muuten simppelissä asussa, ja niiden avulla voi muuttaa asun fiilistä helposti. Toinen käytännöllinen syy mieltymykseeni saattaa olla se, että näissä ei yleensä ole samanlaista korumetallia käytössä kuin vaikka kaulakoruissa tai korvakoruissa. Riski saada rintakoruista allerginen ihoreaktio tuntuu pienemmältä.

Nämä puiset korut ovat Inka Ruskan tekemiä, ja varsinkin teräasetta kanniskeleva ankka sai ihmiset hymyilemään, kun esittelin löytöjäni. 😄 

Mitä mieltä olet itse rintakoruista? Käyttäisitkö?

Kommentit

  1. Ihanaa että tykkäsit paketista! <3 Olin niin fiiliksissä noista ruukkukoristeista, koska arvasin että ne on varmaan suurimmalle osalle ihan uusi juttu. Tilasin itselleni samalla sellaisen sammakkona.

    VastaaPoista
  2. Nää oli kyllä niin söpöjä! <3 Mulla on yksi rintakoru, ja tykkään kyllä siitä, mutta en ole oppinut pitämään sitä. En oikein tiedä, miten sitä asettelisin asuun. Olisi kiva nähdä, miten yhdistelet noita koruja johonkin asuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 🧡 Yritän tehdä näistä asupostauksen lähitulevaisuudessa. 😄

      Poista

Lähetä kommentti