Yleensä ensimmäinen asia, mitä monogaminen ihminen kysyy kuullessaan minun elävän polyamorisesti, on: "Etkö sä sitten tunne mustasukkaisuutta?"
Todellakin tunnen.
Mustasukkaisuus voi kummuta kahdesta asiasta. Omista epävarmuuksista ja sitten toinen voi myös käyttäytyä tökerösti ja mustasukkaisuutta lisäävästi. Yleensä ihmisen omat epävarmuudet ovat juurisyy, mutta on tapauksia, joissa toinen ihminen on julma tai ajattelematon toiminnassaan ja siten tuottaa toiselle huolta ja ahdistusta. Tämä on aika pitkä aihe, joten jaan sen kahdeksi postaukseksi. Tällä kertaa keskitytään omaan epävarmuuteen, ei toisen käytökseen. Ensi maanantaina palataan sitten tuohon toiseen skenaarioon.
 |
| Kuva anncapictures Pixabaystä. |
Kun mustasukkaisuus on omassa päässä
Sanon ihan suoraan, että tämä on minulle yleisempää kuin se, että toinen ihminen toimisi jotenkin epäilyttävästi. Suurin osa ihmisyhteisöistä on luonut sellaiset normit, että romanttisia ja eroottisia kiinnostuksenkohteita voi olla vain yksi kerrallaan. Huolimatta siitä, että läheisiä ystäviä voi olla useita. Vaikka emme rankkaa ystäviämme tärkeysjärjestykseen, jostain syystä rakkauden kohdalla kuuluisi olla joku pisteytysjärjestelmä ja pitää priorisoida joku.
Tästä ajatusmaailmasta ja primitiivisistä reaktioista on tosi vaikea oppia pois, vaikka järjellä tajuaisi, että homman ei tarvitsisi mennä noin.
Minulla on tarve olla erityinen jollekulle. Edes yhdelle ihmiselle. Sinänsä olen varmaan päässyt helpolla, kun jotkut taas haluaisivat olla tärkeitä kaikille tai tosi monelle ja se tarkoittaa julkkikseksi pyrkimistä kynsin ja hampain. 😅
Minun on tosi vaikea kiepsauttaa sydäntäni tajuamaan, että erityisyys on laadullinen, ei määrällinen asia. Jokainen ihmissuhde on uniikki, koska ihmiset ovat uniikkeja otuksia. Vaikka olisin “yhtä kiintynyt” kahteen eri henkilöön, kumpikin ihminen ja siten suhde on omanlaisensa ja itsessään arvokas.
Tai tärkeämpää minun oppimiseni kannalta: vaikka kumppanillani on toinenkin henkilö, johon hän on hurjan kiintynyt, se ei tarkoita, että minun merkitykseni hänelle vähenisi. Se ei tarkoita, että olisin jotenkin vähemmän erityinen tai merkityksellinen.
Aivoni tajuavat tämän, mutta joka kerta kun kumppanillani on uusi ihastus, koen silti epävarmuutta.
Epävarmuus synnyttää mustasukkaisuutta
Mustasukkaisuus on käytännössä epävarmuutta ja/tai kateutta. Minulle tulee epävarma olo, jos kuvitelmani erityisyydestäni rakoilee tai koen, että tasapaino kumppanin kanssa on heilahtanut esimerkiksi siten, että toinen tuntuu etäiseltä tai että vaikutan tarvitsevammalta kuin hän.
Mustasukkaisuutta ei ilmene pelkästään uuden suhteen alkaessa, vaan voi syntyä milloin tahansa. Usein se liittyy siihen, että koen, ettei kumppanini huomioi minua tarpeeksi tai että jokin tarpeeni jää täyttymättä. Toinen syy epävarmuudelle on muutos toisen suhteessa, esimerkiksi ihastumisen muuttuminen rakastamiseksi. Se saa minut jälleen pohtimaan, “mikä on minun asemani”.
Ihan kuten yksisarvispostauksessani mainitsin, mustasukkaisuuden ja vaikeiden tunteiden käsittelyyn paras apu on puhuminen. Mieluiten rakentavalla tavalla! Keskusteleminen ja kokemus kuulluksi tulemisesta vähentää draamaa ja konfliktia.
Mustasukkaisuuden lisäksi kateus voi nakertaa
Mustasukkaisuus voi olla myös kateutta. Jos kumppanillani on useampi merkityksellinen suhde ja minulla ei, saatan kokea, että missaan jotain tai en saa itse tarpeeksi. Kun näen toisen iloitsevan jostakin, alan miettiä, voisinko minäkin saada enemmän iloa elämääni samoilla teoilla.
Koen, että suomalainen (tai länsimaalainen) kulttuuri on hyvin suorituskeskeistä ja sitä kautta vertailevaa. Lapsena toimintaamme ja osaamistamme pisteytetään kouluarvosanoilla. Kun haemme työpaikkaa, valitsijat asettavat hakijat paremmuusjärjestykseen. Some taasen tekee suosion mitattavaksi tykkäyksillä. Vertailemme ja tulemme verratuiksi siis ihan koko ajan.
Taipumus vertailla edistää kateuden tuntemuksia. Olen harmikseni omaksunut vertailevan asenteen jo pienestä pitäen, eikä hommaa helpota yhtään se, että työssäni joudun tekemään arvioita ja vertailuja, jotta voin tehdä työni hyvin. Vertailu on alitajuista ja tapahtuu todella nopeasti. Minun on siis vaikea oppia siitä pois, mutta onneksi sentään tajuan, kun vertailevat ajatukset lähtevät laukkaamaan pitkin pääkoppaani ja voin yrittää pysäyttää ajatuskierteen ennen kuin vertailu muuttuu sisuksia nakertavaksi kateudeksi.
Tajuan kyllä, ettei se ole minulta pois, jos jollakulla toisella on jotain. Tunnen myötäiloa siitä, että kumppanillani on elämässään asioita, jotka tekevät häntä onnelliseksi. Voin kuitenkin myötäilon kanssa samaan aikaan tuntea myös kateutta tai mustasukkaisuutta.
Ripaus vaativuutta auttaa mustasukkaisuuteen
Tuohon kateudesta irti pääsemiseen varmaankin "auttaa" se, että olen vaativa itselleni ja koen kateuden epätoivottavaksi ominaisuudeksi. En siis halua olla kateellinen tai ainakaan ilmentää sitä muille ihmisille.
Samoin vaativuudesta on apua mustasukkaisuuteen, tai lähinnä sen manifestoitumiseen. Koska tunnistan, että mustasukkaisuus kumpuaa omista epävarmuuksistani, en ala syytellä toista tai nakkelemaan niskojani.
Se tapa, jolla minä ja Leijona toteutamme polyamoriaa, on vaativa. Siinä vaaditaan
- paljon kykyä käsitellä tunteitaan
- hyvää itsetuntoa tai halua rakentaa itsetuntoaan vahvemmaksi
- paljon luottamusta toista/muita kohtaan
Itsekseen asioiden käsittelemisen lisäksi voi aina pyytää tukea myös kumppaniltaan. Kannattaa jopa pyytää, sillä vaikka tukea ei kovin paljoa kaipaisikaan, asioiden ääneen sanominen edistää yhteyttä toiseen ja auttaa myös asioiden käsittelyssä.
Haluan elää polyamorisesti, koska arvostan epävarmuuden välttelyä enemmän sitä, että kaikki osapuolet voivat löytää onnellisuutta elämäänsä ilman rajoituksia. Tähän mennessä se on toiminut tosi hyvin.
P.S. Mustasukkaisuus ei synny välttämättä muiden ihmisten takia, vaan sitä voi ilmetä, jos toisella on vaikkapa jokin uusi aikaa ja huomiota vievä harrastus. 😊
Voi nainen kun sinulla on taito kirjoittaa asiat niin hyvin ja monipuolisesti ja samaan aikaan niin kiinnostavasti, että nämä on pakko lukea yhdeltä istumalta ja jäädä vielä pitkäksi aikaa pohdiskelemaan näitä aiheita.
VastaaPoistaItse olen joutunut tekemään melkoisen työn tuossa mustasukkaisuudessa. Jatkuvat koulukiusaamiset aiheuttivat sen että olin ensimmäisessä parisuhteessani todella epävarma. Pelkäsin koko ajan kaikkea ja stressasin silloisen kumppanin kaverisuhteita, millä tasolla ne on jne.. Tein paljon työtä että opin luottamaan siihen että kumppanin kaverisuhteet olivat vain kaverisuhteita. Lopulta onnistuin hyvin siinä ja koin olevani todella luottavainen jne. No sitten tuli eräs päivä kun löysin silloisen kumppanin tallentamia viestejä näiden kavereidensa kanssa ja niistä selvisi paljon minua loukkaavia asioita ja ystävyys flirttien ja salassa sovittujen tapaamisista päätellen tämä kaveruus ei ollut niin viatonta. Tämä tapahtuma jätti melkoiset jäljet itsetuntoon ja en kyennyt enää vuosiin luottamaan. Mutta koska olin itse läheisriippuvainen, en osannut silloin suhteesta lähteäkkään. Ajan kanssa luottamus alkoi palata ja myöhemmin tulikin paljon muita ongelmia.. Nykyisessä suhteessa huomaan, että nämä menneisyydessä koetut luottamuksen rikkomiset heijastuvat edelleen nykyisessä parisuhteessani. Onneksi olen pikkuhiljaa alkanut tajuamaan ettei nykyinen kumppanini ole exäni ja hän on saanut minuun valettua jälleen uskoa siihen että voin turvallisesti luottaa ja rakastaa. Mustasukkaisuus on kyllä hirveä tunne, se syö itseä niin paljon sisältä ja tuhoaa sitä suhdetta jossa sitä mustasukkaisuutta on. Mutta onneksi lujalla tahdonvoimalla ja omien toimintatapojen tiedostamisella näistäkin piirteistä on mahdollisuus päästä eroon. Mutta se tosiaan vaatii todella vahvaa rehellisyyttä itseään kohtaan ja ennen kaikkea halua muuttua. Jännityksellä jään odottelemaan tätä toista osaa ^_^
Tuollaiset satuttavat kokemukset eivät todellakaan auta epävarmuudesta pääsemistä! Ihanaa, että olet nykyisen kumppanisi kanssa päässyt rakentamaan taas luottamusta. <3 Ja kiitos, kun kerroit näistä kokemuksista ja ajatuksista! Se on rohkeaa, ja toivottavasti edistää epävarmuudesta eroon pääsemistä, sillä sitä ei todellakaan kuulu hävetä, jos joku on joskus satuttanut. Päin vastoin, se, että nyt haluat elää onnellisena ja uskallat kehittää itseäsi kertoo, että olet vahva ja upea ihminen. ^_^
PoistaJälleen loistava ja ajatuksia herättävä kirjoitus! ♥ Omista epävarmuuksista kumpuava mustasukkaisuus voi kyllä pahimmillaan olla kuin myrkkyä joisi. Ja kuten sanoitkin se ei välttämättä rajoitu vain esimerkiksi kumppanin tapaamiin ihmisiin, vaan ajankäyttökin voi aiheuttaa sitä.
VastaaPoistaItse olen ollut edellisessä suhteessa hyvin mustasukkainen enkä viitsi valehdella etten olisi joskus sitä nykyisessäkin, mutta pyrin tekemään paljon töitä itseni ja ajatusmallieni kanssa, jotta en olisi ikävä tai rajoittava ihminen. Olen onneksi edistynyt paljon, kun terapiassa on käsitelty paljon juurikin tuota epävarmuuden sietämistä, joka on ylipäänsä ollut minulle hankalaa. Kontrollin tarpeesta irti päästäminen sekä itseluottamuksen koheneminen on auttanut myös mustasukkaisuuteen.
Olen itse kokenut parissakin ystävyyssuhteessa minuun kohdistunutta mustasukkaisuutta ja omistushalua, joka pahimmillaan on kärjistynyt henkiseksi väkivallaksi ystävän puolelta. Tästä asiasta minulla on enemmän traumoja, kun parisuhteista. Mikäli alkaa sanelemaan kenen kanssa ystävä saa viettää aikaa tai kostamaan, mikäli on ystävystynyt jonkun muun kanssa läheisesti, ei ystävyyssuhteelle oikein ole tervettä pohjaa. Itse en voisi kuvitella rajoittavani ystäviäni millään tavalla.
Tuo myrkynjuomisvertaus on tosi osuva! Ja kiitos, kun jaoit kokemuksiasi, mustasukkaisuutta esiintyy kaikissa ihmissuhteissa, myös ystävyyssuhteissa. Toivottavasti tuo ystävä ei enää pääse kohtelemaan sinua noin! 🧡
PoistaSori aika pitkästä postauksesta.
VastaaPoistaKiehtovaa lukea sun näkemyksiä ja tämä auttaa näkemään asiaa muiden silmien kautta.
Yksi lause oikeastaan tiivisti meidän polypallon ajatuksen aiheesta, nim "Tajuan kyllä, ettei se ole minulta pois, jos jollakulla toisella on jotain. Tunnen myötäiloa siitä, että kumppanillani on elämässään asioita, jotka tekevät häntä onnelliseksi. Voin kuitenkin myötäilon kanssa samaan aikaan tuntea myös kateutta tai mustasukkaisuutta. " Kaikki tuossa paitsi se viimeinen lause, sillä jostain syystä kukaan meistä ei tunne mustasukkaisuutta, ne geenit uupuu kaikilta meiltä kolmelta. Se saattaa johtua siitä että meidän suhde on sen verran vahvalla pohjalla että me tiedämme että vaikka se meidän kumppani löytäis jonkun toisen (tai kolmannen tai neljännen) niin silti se aina palaa "kotiin".
Olemme monesti joutuneet myös kertomaan ihmisille, varsinkin alussa, että "Ei, en tunne mustasukkaisuutta" tai koe että toinen pettää. Meidänkin suhteella oli alussa paljon epäilijöitä, varsinkin koska satuin olemaan itse siihen aikaan vakavasti masentunut niin moni väitti minulle kivenkovaa että se on koska meidän kahden suhteeseen oli tulossa kolmas ja että se oli syy miksi masennuin. Tämähän ei pitänyt paikkaansa ollenkaan vaan päinvastoin, minulla oli nyt toinenkin henkilö auttamassa.
Kun alkuvaiheessa jouduin selittämään meidän muuttunutta suhdetilannetta äidilleni niin hän ei aluksi meinannut ymmärtää "Siis eikös XXX koe että sinä olet riittävä?" tai "Ehkä hän ei rakasta sinua enää" jne. Jouduin keksimään seuraavan selityksen. "OK mutsi, kuuntele. Rakkautta ei ole ennalta sovittua määrää. Mitä jos pariskunta saa lapsen, miehen ja naisen välillä on rakkaus, ja sitten kun lapsi tulee niin joutuuko ne vähentämään heidän keskinäistä rakkautta jotta ne voi antaa sitä lapselle? Ei, rakkaus ei ole ämpäri josta joudut jakamaan ja se vesi siitä vähenee. Pänvastoin, mitä enemmän ihmisiä perheessä on, sitä enemmän on rakkautta saatavana ja jaettavana". Tämän kautta hän jotenkin sen ymmärsi, vaiheeta hänellä aluksi oli mutta nyt hän hyväksyy.
Me koetaan että se että antaa toisen "mennä" toisen kanssa ei ole että menettäisi jotain, päinvastoin se on vahvistanut meidän suhdetta. Se että todellakin tietää että toinen palaa kotiin, olkoon se samana päivänä tai vaikka 4 päivän päästä (jos on kiva viikonloppu tms :P ) Meille se on lisännyt varmuutta. Mutta jälleen kerran, kaiken A ja O on avoimuus ja puhuminen.
Mutta kaikki ei ole aina ruusuilla tanssimista, en yritä sitä sanoa. Meidän kolmikossa ainoastaan minulla taas on (tai oli) pienoisia ongelmia itseni kanssa. Tämä liittyy siihen mitä mainitsit vertailusta. Itsekin pohjois ameriikan ihmemaassa kasvaneena olen tottunut kilpailuun kaikessa, myös ulkonäössä. Oli lapsena tosi lihava ja siitä pilkattiin, sitten kun muutin Suomeen ja laihduin niin minä olinkin yhtäkkiä suosittu, sit taas armeijan jälkeen paino nousi ja taas liu'uin epäsuosioon, se ei voi muuta kuin juurtaa aivoihin sen ajatuksen että ulkonäöllä todella on väliä. Ja koska minulle on diagnosoitu vaativa persoonallisuushäiriö niin se nakertaa vielä aika pahasti. Tämä oli pahin silloin kuin kumppanilla oli "vientiä", vaikka olin todella iloinen hänen puolestaan ja kannustin menemään, niin itse mietin "Mikä miussa on vikana etten kelpaa kenellekään?" Ja tietenkin mieleen tuli ulkonäkö. Pakkohan se on ulkonäkö olla koska muutenhan mie oon aivan ihana! :P Mutta riittämättömyyden tunteiden kanssa olen itse paininut, ei koskaan liittyen omaan suhteeseen, vaan polymaailmassa siihen että miksi en kelpaa muille.
Onpa ihanaa, että teillä on löytynyt tuollainen kolmikko, joka pystyy rakastamaan ja iloitsemaan ja olemaan avoimia kaikesta! 🧡 On tosi mukavaa lukea näitä sinun kirjoituksia, ei siis todellakaan tarvitse pahoitella pitkiä kommentteja. 😄 Toivon, että minullekin tulee vuosien aikana sama vakaumus, että toinen aina palaa. Nyt alle kolmen vuoden suhteessa sitä ei taida vielä 100 % olla. 😅 Ja pystyn niin samastumaan tuohon ulkonäköhommaan! Olen kanssa kokenut hylkäämistä ja syrjään jättämistä lihavuuden takia, ja edelleenkin minulla on vakaa uskomus, että ulkonäkö vaikuttaa siihen, miten ihmiset toisia kohtelevat. On siitä dokumenteissakin puhuttu, ja LinkedInissä olen lukenut keskusteluja, joissa pohditaan, miten ulkonäön vaikutuksen voisi minimoida työhaastattelussa.
Poista