Hylätyksi tulemisen pelko ja etäisyyden ottaminen

Otsikossa mainitut sanat ovat tosi huono yhdistelmä, mutta siitä huolimatta etäisyyden ottaminen on ollut primitiivinen itsesuojelumekanismi, jota olen käyttänyt varhaislapsuudesta asti. Olen alkanut opetella siitä pikkuhiljaa eroon, mutta ei se helppoa ole.

Kuva macro_aparatka Pixabaystä.

Etäisyyden ottaminen on yritys pitää kasvonsa tai kunniansa. Logiikka siinä on se, että jos ehdin hylätä toisen ennen kuin toinen hylkää minut, minuun ei satu. Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, koska ajatus hylätyksi tulemisesta on jo satuttanut. 

Hylätyksi tai torjutuksi tulemisen pelkoon reagoiminen sillä, että ottaa etäisyyttä läheisistään, on vielä tavallista huonompi ratkaisu polyamorisessa tai muussa avoimessa suhteessa. Silloin ruokin asetelmaa, että muiden ihmisten seurassa on kivempaa kuin minun seurassa. Vähän sama kuin puukottaisin itseäni reiteen ennen lenkille lähtöä. 

Epävarmuus ruokkii kuvitelmia, ja kuvitelmat epävarmuutta

Tämän toimintamallini kämäisyys paljastui minulle toden teolla, kun Leijonalla oli ensimmäistä kertaa meidän suhteemme aikana toinen kumppani. En uskaltanut osoittaa Leijonaa kohtaan välittäviä eleitä, koska pelkäsin, että hän ei olisi yhtä "innoissaan" tai välittävä minua kohtaan ja että vaikuttaisin hänen silmissään takertuvalta. Eli pelkäsin, että hän torjuu minut. 

Taustalla oli vahvana vaikuttimena epävarmuus ja tietynlainen mustasukkaisuus. En ollut aiemmin ollut sellaisessa tilanteessa, että minä olen asuinkumppani enkä uusi kumppani. Tästä seurasi tosi paljon epävarmuutta, koska yleensä asuin/pesäkumppanin kanssa on ehtinyt muodostua arjen rutiineja ja uusi kumppani ja uusi suhde puolestaan ovat uutuudessaan jännittäviä. 

Pelkäsin siis, että minä olen Leijonasta tylsä ja että hänestä on paljon mielenkiintoisempaa viettää aikaa uuden kumppanin kanssa. Tällaiset kuvitelmat ja niihin reagoiminen etäisyyden ottamisella ja kylmällä käytöksellä on itseään toteuttava ennustus.

Valitsen, mitä ajattelen

Tajusin onneksi aika nopeasti, että tuo toimintamallini on suorastaan itsetuhoisaa, koska se rikkoo minun ja Leijonan välejä. Tein tietoisen valinnan, että joka kerta kun näemme sen jälkeen, kun Leijona on viettänyt aikaa toisen kumppaninsa kanssa, tervehdin häntä rakkautta, intohimoa ja kiintymystä osoittaen. 

En tarkoita, että pitäisi mennä tervehtimään toista tekohymy huulilla ja pussata poskelle pakolla. Tarkoitan sitä, että valitsee mielentilansa. Vähän samaan tapaan kuin vaikka päätän tehdä meditaatioharjoituksen ja asetan mieleni tiettyyn tilaan, päätän aktiivisesti ajatella, miten ihana kumppanini on ja miten mukavaa on päästä halaamaan häntä. 

Valitsen ajatella, mitä ihanaa me voimme tehdä yhdessä sen sijaan, että märehtisin ja kuvittelisin mielessäni, miten kumppanilla oli varmasti paljon kivempaa ja jännempää olla jonkun muun kanssa. Siinähän lopputulos olisi, että on näreissään toiselle asioista, joita toinen ei edes ole tehnyt!

Toivottavasti tästä tapauskertomuksesta on hyötyä niille, joille on ollut haittaa tavastaan ottaa etäisyyttä läheisistään epävarmuuden yllättäessä! Olisi mukavaa kuulla kommenteissa teidän kokemuksia ja ajatuksia tästä aiheesta. 😊