Rakkaita kirjoja vai statussymboleja?

Joku päivä sitten minun ja Leijonan oli tarkoitus järjestellä kirjahyllyä. Suunnitelma ei toteutunut, mutta se sai meidät keskustelemaan kirjahyllyn sisällöstä. Leijonalla on minua funktionaalisempi suhtautuminen kirjoihin, joten sivusimme taidekirjojen olemassaoloa ja niiden oikeutta viedä tilaa kirjahyllyssä. 

Taidekirjat eivät tässä tapauksessa tarkoita ainoastaan jotain institutionalisoidusta taiteesta kertovia kahvipyötäkirjoja, vaan laajemmin sellaisia kirjoja, jotka usein sisältävät paljon kuvia ja jotka hyvin todennäköisesti tulevat selailluiksi tai luetuiksi vain kerran. Taidekirjat saattavat helposti olla jonkinlaisia persoonan jatkeita: niiden olemassaolo kirjahyllyssä kertoo jotain minusta ihmisenä. Vähän samaan tapaan kuin sisustusesineet kertovat jotain ne valinneesta ihmisestä.

Pöydällä kolme kirjaa, jotka kertovat eläinten täyttämisestä, museoiden esihistoriasta ja noituudesta.


Tuollaisia taidekirjoja on kirjahyllyssämme metri. Olen ostanut niitä taidemuseoista, kirjamessuilta ja netistä. Kirjahyllyssä on myös antikvaarista ostettu Don Quijoten painos, jota en oikeasti ole ikinä lukenut, mutta joka tuntuu tosi hyvältä nököttäessään siellä kirjahyllyssä. 

En sano pelkästään, että se näyttää hyvältä hyllyssä, se tosiaan myös tuntuu. Kirjakaapista tulee tietynlainen ihana fiilis huoneeseen ja koko asuntoon. Sen sisältö on moniulotteinen ja jossain hetkessä jotakin kirjaa tarvitsee tai kaipaa. Se ei ehkä tule tänä vuonna, ei ehkä seuraavana, mutta jonakin päivänä olen tosi iloinen, että kaapista löytyy Crap Taxidermy -niminen kirja. Tai että sieltä löytyy Jostein Gaardenin Sofian maailma (1991).

Olen edellisen kerran lukenut Sofian maailman vuonna 2017, kun sain burnoutin. Romaani, joka toimii samalla johdatuskurssina filosofiaan, oli todella hyödyllinen siinä hetkessä. Vaikka psykologia on ihmisen psyykettä enemmän tutkiva tiede, filosofiaa ei pidä unohtaa. Sen sateenvarjon alla on pohdittu paljon asioita siitä, miten ihminen havainnoi ympäristöään ja millä on merkitystä isommassa mittakaavassa. Heti tuli muuten halu lukea teos uudestaan..! Luin sen ensimmäistä kertaa joskus yläasteella ja olin syvästi vaikuttunut. Oli siis hyvä, että olin hillonnut kirjaa hyllyssäni kaikki nuo vuodet, sillä tuskin olisin keksinyt, että voisin käydä lainaamassa kyseisen teoksen kirjastosta sairaslomalla.

Ilman mitään suuria spoilereita kerron lyhyesti Sofian maailmasta. Sen päähenkilö on norjalainen teinityttö Sofia, joka päätyy käymään yksityistä filosofian kurssia salaperäisen opettajan johdolla. Samalla kun Sofian kertomus etenee, lukija pääsee tutustumaan länsimaisen filosofian historiaan. Sofian tuntema maailma ei kuitenkaan ole ainoa todellisuus teoksessa, vaan luvassa on muutakin jännittävää.

Nyt vuonna 2021 teoksessa saattaa viehättää myös menneen maailman teknologia; Sofia aloittaa opintonsa kirjekurssina eikä kenelläkään tietenkään ole älypuhelinta. Silti teos antaa paljon ajattelemisen aihetta, kuten vaikka Mary Shelleyn Frankenstein; or the Modern Prometheus (1818).

Kirjahyllyssä on siis paljon teoksia, joihin kukaan ei koske pitkään aikaan, mutta en silti ajattele, että niistä pitäisi sen takia luopua. Siihen kuitenkin pyrin, että en joudu ostamaan uutta kirjahyllyä, koska kirjat eivät enää mahdu yhteen kaappiin. 😄

Kirjat tuovat niin paljon sisältöä elämään. 🧡 Tietysti samoin tuovat monet muutkin kulttuurituotteet kuten elokuvat ja sarjat, somehaasteet ja kanssakäyminen. Onko sinulla joku erityinen sarja, kirja tai vastaava, joka on auttanut yli vaikean hetken? Olisi ihana kuulla, mikä se oli!

Kommentit

  1. Multa löytyy myös tällaisia teoksia, joiden pelkkä olemassaolo tekee onnelliseksi. Näihin tulee tartuttua yllättävinä aikoina. Hylystä löytyy myös neljä kappaletta Taru Sormusten Herrasta kirjoja, koska kumpikaan ei luovu omasta teoksestaan, yhden painoksen kahta osaa etsin vielä ja yksi on sitä varten, että saan lukea tarinan nyt englanniksi. Ne on eniten kulutetut kirjat meidän hyllyistä.
    Me ollaan Taan kanssa ihmetelty kun nykyaikana ei ihmiset halua kirjoja kotiinsa. Näin korona-aikaan kun kirjastot menivät yllättäen kiinni sain kiittää laajaa kirjahyllyäni - kirjat ei olisi loppunut kesken vaikka olisin lukenut joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssa ihmeissäni, miksei ihmiset tykkää kirjoista asunnossaan. Mut toisaalta täytyy myöntää, että kulutan nykyään enemmän äänikirjoja kuin paperisia. 😅 Mutta jotkut kirjat on vaan materiana niin ihanaa, ettei niitä voisi kuvitellakaan heittävänsä kiertoon! 🥰

      Poista
  2. Minulla on jokin käsittämätön pakkomielle Stephen Kingin kirjoihin. Olen hamstrannut niitä vuosia hyllyyni ja suomennetuista opuksista minulta ei liene puutu enää kovinkaan montaa. Nolokseni täytyy myöntää, että olen tainnut hurjat 3 kirjaa lukea kyseiseltä kirjoittajalta :`D "sit kun mulla on eläkkeellä aikaa..." niin millä...??o_O
    Tää keräily alkoi joskus teini-iässä kun olin niin vaikuttunut setäni silloisen vaimon Kingin kokoelmasta, häneltä tuolloin lainasin uinu uinu lemmikkini kirjan ja tykästyin siihen kovasti. Tämän jälkeen olen Kingin kirjoja ostellut kirppareilta, divareista ja kaupoista jos olen edullisesti löytänyt.
    Harmikseni kirjojen luku on jäänyt muutenkin sinne teinivuosille. Tuntuu etten osaa nykyisin pysähtyä ja keskittyä siihen kirjan maailmaan. Täytyisi vain opetella ja ehkä siitäkin tulisi jälleen tapa kun sen ottaisi väkisin asiaksi. Kirjat ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja ne helposti imasee todella mielenkiintoisiin paikkoihin ja tapahtuma pyörteisiin ^_^ Kauniin näköisiä nuo kirjat tuossa kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen keräilykohde! 😄 Olen samanlainen, jotenkin paperikirjoihin ei tule enää tartuttua helposti. Se on tosi sääli, koska se antaisi toisenlaisen mahdollisuuden keskittyä verrattuna kotitöiden ohessa kirjan kuunteluun. Ja kiitos, noi on tollaisia silmänkarkkikirjoja! 😂😄

      Poista
  3. Minä kuulun niihin onnettomiin, joiden kirjahyllynä toimii vain yksi lipaston kapoinen alahylly :'D Lainailen kirjoja aika ahkerasti sekä kirjastosta että kavereilta, mutta olen ostanut omaksi (tai perinyt) ainoastaan muutaman suosikki-fantasiakirjani (Tuulen nimi, Silmarillion, Potterit, TSH:n) sekä muutamia sarjakuvia (Nemejä ja vanhoja, alkuperäisiä Muumeja). Lisäksi säästin mummoni jäämistöstä pari luonnolliseen terveyden -ja kauneudenhoitoon liittyvää kirjaa. Siinäpä ne oikeastaan ovatkin. Hyllyyn on kyllä rahatilanteen salliessa tulossa vielä ainakin H.P Lovecraftia, mutta en usko, että tulen koskaan omistamaan kovin suurta kirjahyllyä. Lapsuudenkodistani sellainen kyllä löytyi, ja sieltä on iso seinällinen kirjoja tullut aikanaan luettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, ja sentään yksi "turhake" löytyy myös, eli vanhalla fontilla kirjoitettu Kalevala divarista ♥ Se on nimenomaan sellainen kirja, että olen onnellinen kun se on ylipäänsä hyllyssä, vaikka en saa fontista juuri mitään tolkkua :D

      Poista
    2. Tuo Kalevala kuulostaa tosi kauniilta opukselta! 😍Kirjojen lainaaminen on tosi kivaa kanssa, ja olen ihan rakastunut suomalaiseen kirjastojärjestelmään. 😄

      Poista
  4. Kirjojen määrä asunnossa ei ole koskaan ongelma.
    Se ettei useammalle kirjahyllylle löydy enää fiksua tilaa on ongema.

    Salainen häpeäni on se että olohuoneen kirjahyllyssä oleva 'Complete works of william shakespeare' on luettu vain puoliksi.
    ...Näytelmien osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassikot ja niiden lukeminen on välillä vähän haastavaa. :D

      Poista
  5. Mä rakastan kirjoja ja niitä onkin kertynyt aikamoiset läjät. Mulla on monia tärkeitä kirjoja, Liisa ihmemaassa alkuperäisillä kuvituksilla on ehkä tärkein, mulla on myös kaikki Kingin suomennetut teokset, niissä varsinkin Musta torni-kirjat on tärkeitä. Uudempia suosikkeja tietokirja puolella on Sinikka Piipon Kasvien maaginen maailma, joka on sympaattinen opas kasvien maagisiin ominaisuuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa ihmemaassa on upea teos! Ja maagisten kasvien opas kuulostaa hyvin hyödylliseltä teokselta! :) Minusta ainakin tuntuu, että fyysisten kirjojen piteleminen ja lukeminen tuo aivan erilaisen rauhan ja tietoisuuden, kun on tekemässä mitään noituutta, kuin vaikka padilta tai kännykän näytöltä asioiden lukeminen. ^_^

      Poista

Lähetä kommentti