Omista rajoista huolehtimisen haasteita

Tänään haluan jakaa tapausesimerkin kautta tietyistä hankalista ominaisuuksistani, jotka aiheuttavat henkistä kuormitusta minulle ja rasitusta suhteisiini. Toivottavasti tämä pohdinta auttaa jotakuta samoista haasteista kärsivää omassa elämässään. 😊

Kuva anncapictures Pixabaystä.

1 Teen pyytämättä ja ilman yhteistä keskustelua liikaa asioita kumppanini eteen

Eli kun kumppanini on stressaantunut, kun hänen työnsä vie paljon aikaa, minä puristan omasta ajastani hänelle apua ja tukea. 

Tässä keväällä Leijonan on tarkoitus suorittaa 15 opintopistettä täysipäiväisen työn ohella. Opintojen saaminen kasaan on tärkeää, joten haluan tukea Leijonaa sen saavuttamisessa. Olen siis ottanut enemmän vastuuta kotiasioista ja arjen pyörittämisestä. En tainnut alkuun kunnolla tajuta, että tuo opiskelu on tosiaan useita kuukausia kestävä projekti, enkä osannut reflektoida, miten paljon kuormitusta minulle tulisi kaikkien omien hommieni ja työstressini lisäksi siitä, miten tuen Leijonan opintoja. 

Olennaista on, että emme keskustelleet tästä asiasta kunnolla, vaan minä aloin ottamaan hoitaakseni kaikenlaisia yhteisen arjen pyörittämiseen liittyviä asioita, kuten ruokakaupassa asioinnit ja viikon lounasmenut jne. Minä menin huolenpitotilaan, jossa ajattelin, että toista on tuettava, jotta hän saa jotakin tärkeää aikaan.

2. En osaa lopettaa huolenpitoa, enkä osaa tarttua kumppanini yrityksiin tasoittaa vastuunjakoa

Kun Leijona huomasi, että alan uupua sen kanssa, että huolehdin arjestamme, en osannut ottaa hänen apuaan vastaan. Fair enough, Leijonakaan ei sanoittanut asiaa selkeästi, vaan tarjosi apua yksittäisissä pienissä asioissa. 

Minä ajattelin, että minun on kannettava vastuu molempien hyvinvoinnista, jolloin se, että Leijona jonkun kerran tekee jonkin huoltotoimenpiteen ei tunnu merkitykselliseltä isossa mittakaavassa. Se ei ota minulta päävastuuta pois. 

Näin siis edelleen meille jähmettyneet roolit, joissa minä tuen Leijonaa saavuttamaan urakehitykseen liittyvän asian (koska olenhan lapsesta asti omaksunut luterilaisen työmoraalin ja käsityksen ihmisarvosta työsaavutuksiin perustuvana). Ja niin kauan kuin tavoite on saavuttamatta, olen toisen tukena.

3. Ylitin omat rajani huomaamattani, ja koin ettei kumppanini ilmaise minulle rakkauttaan

Kaiken lisäksi sitä venyy ajan saatossa huomaamattaan koko ajan enemmän ja enemmän. Eli ajattelen asioista, että nehän ovat pieniä juttuja, kyllä minä nyt jaksan tuon tehdä ja tuon, ja jaksan nyt tässä hetkessä olla vielä kuuntelevana korvana. Ja koko ajan minulla oleva kuorma kasvaa ja annan itsestäni enemmän ja enemmän. 

Olin huomaamattani ajautunut tilanteeseen, jossa koin jo pari kuukautta antaneeni toiselle enemmän kuin sain. Vakiintuneessa ja pitkässä suhteessa kehittyy odotuksia siitä, että yksilöt pitävät huolta myös toisistaan. Ja minulle tuli tunne, että Leijona ei ole pitänyt minusta huolta tai kiinnittänyt huomiota minun jaksamiseeni. 

Nyt mennän jo jonnekin Freudin teorioiden kaltaisiin aivoituksiin, mutta minulla kävi niin, että luottamukseni Leijonaa kohtaan alkoi rakoilla, vaikka minä olin se, joka oikeastaan oli toiminut hölmösti.

Koin pettymystä siihen, että Leijona ei ollut yhtä omistautunut minun hyvinvoinnilleni ja minun tavoitteilleni kuin mitä minä olin hänen tarpeilleen ja tavoitteilleen. Koin, etten voi luottaa siihen, että hän on tukenani, että hän huomioi minua ja ymmärtää minua. Että hän priorisoisi minun tarpeitani yhtä tärkeiksi kuin mitä minä olin priorisoinut hänen tarpeensa.

Muistutuksena aiemmasta: Leijona oli huomannut, että uuvun, mutta sen sijaan, että asia olisi keskusteltu auki, ja että hän olisi osoittanut huolenpitoa minulle, hän yritti vähentää minun kantamaani vastuuta hänestä ja yhteisestä arjesta. Eli sen sijaan, että hän tekisi jotain minua varten, hän ennemminkin toppuuttelee minua olemaan tekemättä jotakin häntä varten.

Tuosta voi pahimmillaan tulla sellainen tunne, että toinen ei ole arvostanut tekojani. Siitä tulee myös helposti tunne, ettei toinen näe minua ja tarpeitani. Että ne eivät ole keskustelussa, on ainoastaan tuon toisen tarpeet, joita olen pyrkinyt täyttämään viime viikot.

Leijona yritti kysellä, miten päiväni on mennyt. Sanoin suoraan, että olen stressaantunut ja uupunut, mutta olotilani syynä oli kaikki, eikä esim jokin rajattu kokonaisuus kuten se, että huolehdin arkiasioistamme. Puhuin myös konkreettisista asioista töihin tai ystäviini liittyen, miten koen esimerkiksi etäisyyttä vanhoista opiskelukavereistani ja miten se nakertaa minua. Asioiden purkaminen sanallisesti ei kuitenkaan ollut minulle hyvä eikä tarpeeksi, koska kohta 4. 👇🏽 

4. Liika vaativuus itseä kohtaan tuottaa lähinnä pahaa oloa

Minusta asioista valittaminen ilman, että niille tekee mitään, on tekopyhää. Eli en osaa purkaa sydäntäni, jos en tee sen jälkeen asialle jotain. Ja jos olen niin uupunut, etten pysty tekemään asialle mitään, en pysty myöskään puhumaan siitä. Hölmö homma, koska puhuminen auttaisi tunnetilaan ja myöskin selkeyttämään, mitä asialle voisi tehdä. Kaikkeahan ei tarvitse ratkaista kerralla, vaan voi ottaa jonkin pienen askeleen ja se ohjaa jo muutokseen.

Lisäksi hetket, jolloin Leijona kysyi minulta jostain, eivät todennäköisesti olleet niitä hetkiä, joissa olisin jaksanut ja pystynyt analysoimaan, mikä kaikki minua oikein uuvuttaa. Olin suoritusajatuksien ohjaama, joten oli tärkeämpää saada tehtyä jokin asia X kuin valittaa siitä, että asian X tekeminen on raskasta. Koska puhumiseen ja valittamiseen olisi mennyt aikaa, eikä asia X olisi edelleenkään tehtynä.

Mitä sitten kannattaisi tehdä?

Tämä on vaikea kysymys, sillä ajaudun tähän tilanteeseen usein huomaamattani. Monesta pienestä asiasta kasvaa lopulta kuorma, jota en jaksa kantaa. Yksi hyvä asia olisi keskustella avoimesti kumppanin kanssa molempien kuormituksesta ja siitä, miten yhteiset asiat kannattaa järjestää, jottei kummallekaan tule kohtuutonta painolastia.

Toinen asia, minkä tästä opin oli se, ettei kumppanini tahallaan jätä tarpeitani huomiotta. Jos minulla on tunne, että kumppanini ei ole hetkeen huomioinut tarpeitani, se tuskin johtuu siitä, että hän on ilkeä tai itsekäs. Todennäköisesti hän ei vain ole senhetkisissä olosuhteissa osannut lukea minua niin hyvin kuin yleensä, eikä tunnista, mitä tarpeeni ovat. Jos puhun asiasta hänen kanssaan, asiaan saadaan selkeyttä ja hän pystyy taas huomioimaan minua paremmin.

Kannattaa siis uskoa hyvää kumppanistaan. 

Ja ehkäpä yritän jatkossa tehdä muutaman päivän välein itselleni tilannetsekkauksia, kuinka kuormittuneelta minusta tuntuu. Ja jos tunne on jatkuvasti suht paha tai huomaan, että olen alkanut kokea, ettei kumppanini ymmärrä minua, on intervention paikka. 😊

Mitä ajatuksia teksti herätti? Olisi ihanaa lukea niistä kommenteissa!