4 vinkkiä onnellisempaan elämään (plus blogi kesätauolla 26.7. asti)

Olen jäämässä kesälomalle töistä ja ajattelin samalla pitää pari viikkoa lomaa myös harrastuksista. Siispä seuraava päivitys tähän blogiin tulee 26.7. maanantaina. Viime viikko oli jotenkin sen verran kaoottinen ja rankka, että en kerinnyt tehdä tekstiä tänne blogiinkaan maanantaiksi. Osittain mukavista syistä, mutta osittain myös ikävistä syistä. 

Valkoisia kirsikankukkia.
Kuva Džoko Stach Pixabaystä.


Mukavia syitä on se, että minulla oli sovittuna pari kaverin näkemistä ja sitten viikonloppuna oli paljon ohjelmaa. Perjantaina kävin Leijonan kanssa katsomassa sirkusta Orimattilassa ja lauantaina oli päivällä kunnostushommia mökillä ja illasta Helsinki Priden juhlintaan kuulunut Punch Up -esitys. Sunnuntaina puolestaan kävin Aleksis Kiven kadun kirpparilla myymässä tavaroita, sitten oli sukulaisen rippijuhlat ja lopuksi vielä Google Meetin kautta lukupiiri kaverien kanssa. Todella täysi viikonloppu siis!

Negatiivista taasen on ollut se, että kaiken tekemisen ja töissä olleen stressin keskellä olen ollut aika väsynyt ja uupunut, ja se on myös heijastunut siihen, miten minulla ja Leijonalla menee. On hankala rakentaa yhteyttä ja mukavaa läsnäoloa, jos on uupunut. 

Meillä oli pari konfrontaatiotilannetta ja ne herättelivät taas siihen, että millaista elämää sitä oikein haluaa elää ja toteutuuko se. Aloin muistella keräämiäni oppeja ja vinkkejä, joilla voisin taas saada elämästäni mukavampaa. Tässä parhaimmat myös muille hyödyksi!

Arvot ovat tekoja

Tämän opin olen napannut Anna Perhon Antisäätäjä-nimiseltä kurssilta. Oppi löytyy myös samannimisestä kirjasta. Lyhyesti sanottuna ne asiat, joihin laitat aikaasi, ovat ne, mitä oikeasti pidät tärkeinä ja priorisoit. 

Jos siis väittää että ”perhe on minulle tärkeä”, mutta sitten samaan aikaan tekee 12 tuntia töitä päivässä eikä ikinä näe kumppaniaan tai lapsiaan, ei joko elä arvojensa mukaisesti tai sitten oikeasti työ on tälle ihmiselle tärkeämpi kuin perhe. Jotain on siis muututtava. Joko henkilö alkaa priorisoida perhettään työnsä yli tai lakkaa väittämästä, että perhe olisi hänelle tärkeä.

Minulla on ollut ja on edelleen tapana pitää työtä tosi tärkeänä ja se alkaa varkain viedä enemmän ja enemmän aikaa. Se näkyy esimerkiksi siinä, että etätöissä ollessa pidän puolen tunnin ruokataukoja sen sijaan, että pitäisin kunnon tauon, jonka aikana vaikka viettää aikaa myös kumppanin kanssa. 

Yksi syy, miksi olin ollut niin kuormittunut ja etäinen Leijonan suhteen oli se, että ajatukseni olivat koko ajan työasioissa. Minä en halua olla työnarkomaani, joten minun on otettava enemmän aikaa muille elämässäni oleville asioille. 😊

Kuuntele, älä valmistaudu itse vastaamaan

Keskustelut, varsinkin vähän kiihtyneemmät sellaiset, muuttuvat helposti väittelyiksi, jos osapuolet eivät aidosti kuuntele toisiaan. Usein ihmiset alkavat muodostaa mielessään jo seuraavaa argumenttiaan toisen puheen aikana. Tämä estää heitä oikeastaan kunnolla kuulemasta, mitä toinen todella sanoo. 

Minulle tämän opettelu on ollut haastavaa, enkä aina onnistu siinä. Nyt kuitenkin yritän muistuttaa itseäni keskittymään toisen sanomisiin, sillä kahden henkilön välisen keskustelun ei tarvitse olla sarjatulta, eikä kukaan todennäköisesti nappaa puheenvuoroa, jos sinä et sitä heti käytä. Kun toinen on sanonut sanottavansa, voi hyvin käyttää aikaa hänen sanojen pohtimiseen, sitten oman vastauksen pohtimiseen ja lopulta ääneen vastaamiseen.

Tarpeeksi aikaa nukkumiselle

Tutkitusti aikuiset ihmiset eivät saa tarpeeksi unta. Minä kaipaan yössä ainakin kahdeksan tuntia unta, mutta en tule sitä saamaan, jos varaan nukkumiselle kahdeksan tuntia. Aluksi nukahtamisessa kestää ja lisäksi ihmisen normaaliin unisykliin kuuluu heräämisiä.

Minun on varattava yöunille aikaa ainakin yhdeksän tuntia, jotta olen hyvin levännyt aamulla. Kannattaa testata tätä, vaikka voisi tuntua ärsyttävältä mennä esimerkiksi tuntia aiemmin nukkumaan!

Unen määrällä on todella suuri vaikutus yleiseen jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Miten lähteä lomalle huolettomana

Sitten vielä loppuun vinkki, jolla voi yrittää irrottautua töistä mahdollisimman stressittömästi. Tästä vinkistä saan kiittää isääni, joka on sen minulle jokunen vuosi sitten jakanut. 

Aloita lomalle lähtöön valmistautuminen jo kaksi viikkoa ennen lomaa. Listaa asiat, jotka pitäisi ehtiä tehdä valmiiksi tai saattaa sellaiseen tilaan, että joku muu voi jatkaa siitä.

Priorisoi listalla olevat asiat tärkeysjärjestykseen ja varaa niille aikaa kalenteristasi. Varaa 2 tai 3 viimeistä päivää ennen lomalle lähtemistä sille, että valmistelet lomalle lähtöä ja lomalta paluun päiviä. Voi olla, että kaikki listaamasi asiat eivät mahdu kalenteriisi, ja sen kanssa on elettävä.

Pari päivää ennen loman alkua ala työstää listaa kaikista niistä asioista, jotka pitää muistaa sitten kun palaa töihin. Pienetkin asiat, kuten että kastele toimiston kukat tai mihin laitoit työpaikan avaimet. Viimeisenä päivänä ennen lomaa varaa pari kolme tuntia aikaa vielä kalenterista, että käyt listaa läpi ja täydennät sitä kaikessa rauhassa. 

Listan tekemällä ehkäiset sitä, että loman ekoina päivinä tulisi koko ajan mieleen työjuttuja, ja että ne sitten vaivaisivat, kun yrittää muistaa ne. 

Lisäksi kannattaa tehdä vaikka kännykään muistio, johon voi kirjata työasioita, jos niitä pulpahtelee mieleen. Ne eivät vaivaa pitkään, kun saat ne pois oman pääkopan muistia viemästä. Töissä tehdyssä listassa kannattaa olla kohta ”tarkista, mitä olet kirjoittanut muistiin loman aikana”. 😊

Ihania kesäpäiviä kaikille!

Kommentit