Toksinen naiseus

Minulla on pyörinyt päässä viime viikon ajan erilaisia ajatuksia toksisesta naiseudesta ja omista epävarmuuksistani, joista halusin kirjoittaa. Minulla oli vähän toinen aihe tälle päivälle suunniteltuna, mutta tämä ajoi sen ylitse.

Nainen kauhistelev assa asennossa, kädet kasvoilla.

Miksi naiseus eikä feminiinisyys?

Monelle toksista naiseutta tutumpi käsite on toksinen maskuliinisuus (toxic masculinity), jolla yleensä kuvataan sellaista kapeaa käyttäytymismallia, johon pojiksi määritellyt ihmiset sosiaalistetaan. Se sisältää yleensä aggressiivisuuden ja kovuuden ihannointia samalla, kun tunteiden ilmaisemista karsastetaan. Toksisen maskuliinisuuden luonteva vastinparihan olisi toksinen feminiinisyys, mutta se ei oikeastaan ole sitä, mistä nyt puhun. Tai siis kirjoitan. 

Toksisesta feminiinisyydestä on huomattavasti vähemmän kirjoituksia tai tutkimusta kuin maskuliinisesta vastinparistaan. Joskus toksisen feminiinisyyden katsotaan käsittävän kaikki negatiiviset naisten käyttäytymiseen liittyvät stereotypiat, mutta useimmiten se rajoittuu feminiiniseen toimintaan eli toimintaan, joka mielletään maskuliinisuuden (aggressiivisuuden ja päättäväisyyden) vastinparina. 

Toksinen feminiinisyys on siis pääasiassa sellaista käyttäytymistä, jonka on aikanaan katsottu olevan “luonteenomaista” naisille eli passiivisuutta, kuuliaisuutta, muista huolehtimista, muiden tarpeiden asettamista omien edelle ja herkkyyttä. Tällaiseen hiirulaismaiseen käytökseen ovat enemmän kallellaan esimerkiksi Psychology Today -julkaisun ja urbaanin sanakirjan määritelmät.

Minä taasen olen viime viikon pohtinut enimmäkseen niitä ominaisuuksia, jotka liitetään pahaan, ei hyvään (eli kuuliaiseen) naiseen tai naiseuteen. Ylipäätänsä minusta olisi mukavaa, jos voitaisiin unohtaa maskuliininen/feminiininen-jaottelu, koska ne ovat vain eräänlaisia sateenvarjotermejä kokoelmalle muita luonnehdintoja, joista joku on päättänyt, että tällaiset ovat maskuliinisia ja feminiinisiä mukamas yleismaailmallisina termeinä. 

Olisi suorempaa ja selkeämpää puhua naiseuden tai mieheyden esittämisestä, kun kerta puhutaan siitä, miten tietyt sukupuoliroolit ilmenevät ihmisten käytöksessä. 

Toksinen naiseus eli Lilith ja Mean Girls

Kun puhun toksisesta naiseudesta, puhun sellaisesta negatiivisesta käyttäytymisestä, joka liitetään pahaan (huonoon) naiseen. Sen sijaan, että nainen olisi hyveellinen (eli uhrautuva ja kuuliainen), hän on juonitteleva, itsekäs, ja mikä tärkeintä, mieltää muut naiset aina kilpailijoikseen. Hänellä on siis omia tahtotiloja, joten hän ei ole oikealla tavalla feminiininen (passiivinen ja muiden tahtoon taipuva), mutta hän ei myöskään ole toiminnassaan suora(n aggressiivinen), kuten miehen stereotypiaan kuuluisi. 

Toksinen feminiinisyys eli yliuhrautuvuus on ensimmäisenä vaarallista sille henkilölle, joka sitä tekee. Ensin sitä uupuu itse omassa päässään. Kun kuormitus kasvaa liian suureksi, siitä seuraa muuta oireilua, joka voi vaikuttaa negatiivisesti ympärillä oleviin ihmisiin. Tätä voi esimerkiksi olla passiivis-aggressiivinen uhrin roolin ottaminen, toisten salakavala syyllistäminen ja muiden edessä tapahtuvat hermoromahdukset, jotka pakottavat toiset toimimaan tietyllä tavalla. 

Toksinen naiseus taasen on ensimmäisenä kilpailua, ilkeyttä ja selkäänpuukottamista, josta muut ympärillä olevat saavat inhottavia kokemuksia. Kun käyttäytymistä on jatkunut tarpeeksi pitkään, toksisen naiseuden seuraukset alkavat tuntua itse tekijässä: hän menettää ystävänsä tai kokee kaikki ihmissuhteensa tyhjiksi, koska ei itse osaa rakentaa luottamusta ja kiintymystä. Tästä seuraa kuormitusta, melankoliaa, mahdollisesti masennusta ja niin edespäin.

Vertailu ja kateus kaiken pohjalla

Toksisessa naiseudessa ytimessä on kilpailu, joka syntyy epäluottamuksesta muita kohtaan ja itsensä vertailusta muihin. Ja sitten kun sitä huomaa, että itse ei olekaan kilpailun johdossa, tulee kateelliseksi. Tai tuntee epävarmuutta, riippuu vähän persoonasta.

Minun sisälläni tapahtuu voimakas reaktio, kun Leijona kertoo, että on menossa treffeille minua nuoremman kanssa, tai että on alkanut tapailla jotakuta minua nuorempaa. Olen lukenut kirjoista tai nähnyt elokuvista tosi monta kertaa tarinan, jossa nainen tulee jätetyksi nuoremman naisen takia, joten minulle tulee sellainen “gulp!”-olo. 

Tiedän, että tämä on naurettavaa, koska Leijona ei ole sellainen ihminen, joka haluaisi kumppaninsa olevan kuin vuoden 2004 toimintaleffan naishahmo = kuuma, nuori ja timmi kroppa, persoonallisuus kiva muttei välttämätön. 

Olen kuitenkin koko varhaislapsuuteni ja teini-ikäni imenyt vaikutteita popkulttuurista, jossa ei vielä näkynyt päähenkilöinä naisia, jotka olisivat yli 45-vuotiaita (tai ainakaan sen näköisiä) ja jotka samalla voisivat 1) olla osallisina romanttisessa juonikuviossa tai 2) olla jopa seksuaalisia olentoja.

Reaktioni voimakkuus johtuu siitä, että nuoruus on jotakin, mitä en voi hankkia takaisin. That ship has sailed. Voin tietysti pitää itsestäni huolta, jolloin ihoni pysyy kimmoisana ja kehoni solakkana, mutta en voi leikkiä olevani edelleen opiskelijana yliopistossa tai että olisin jotenkin siinä samassa impulsiivisessa nuoruudessa, jota runoudessa verrataan kevääseen tai raikkaaseen aamukasteiseen niittyyn. 🙄

Tässä nimenomaisessa vertailussa eli nuoruuden arvottamisessa minä häviän automaattisesti. Surullista on, että tässä tapauksessa ainoastaan minä olen se, joka vertaa. Leijonaa ei kiinnosta. Hänen treffikumppanistaan en tiedä, että häntä kiinnostaisi. Tuskin kiinnostaa. Ensi treffeillä aika epätodennäköistä. 

Rehellisesti sanottuna, jos ajattelisin vähemmän, olisin varmaankin onnellisempi. 

Kirjallisuustiede turmelee

Olen maininnut, että olen aikanaan opiskellut yliopistossa kirjallisuustiedettä. Sitä ennen olen jo kakarana lukenut paljon ja katsonut erilaisia leffoja ja sarjoja. Olen hyvin vakuuttunut, että tämä erilaisiin tarinoihin, niiden toistuviin teemoihin ja kerronnan rakenteisiin uppoaminen on turmellut minusta jonkin osan. 

Kirjallisuudesta on todettavissa trooppi eli toistuva rakenne tai klisee joutilaan naisen hahmosta, joka lukee liikaa kirjallisuutta ja sen takia on ihan maaninen ja höperö ja tekee hölmöjä dramaattisia asioita. Joutilas tarkoittaa nyt sitten sitä, että oli keskiluokkaa tai ylempää keskiluokkaa, eikä siis joutunut raatamaan yli 14 tunnin työvuoroja pellolla tai tehtaassa. 

Viime aikoina olen vieläpä sattunut kuluttamaan videoita ja kirjallisuutta, joissa kateus ja kilpailu ovat tärkeitä teemoja. Teokset ovat olleet ihan mahtavia, ja suosittelen niitä lämpimästi. Ei vain välttämättä kaikkia samaan aikaan tai sarjatulena.😅

Olen siis ollut imaistuna näiden erilaisten tarinoiden sisuksiin ja niiden maailmat ovat värittäneet sitä, millaisia rakenteita näen todellisuudessa. Ei siis ihme, että alan käyttäytyä kuin lukemieni teosten sankarittaret ja pienessä mielessäni sipehdin katoavaa nuoruuttani.

Tässä nämä ajatuksia herättäneet kulttuurituotteet:

ContraPoints: Envy-video

Koko illan elokuvan mittainen viihdyttävä videoessee kateudesta. Aivan mahtavaa settiä, Natalie Wynn on todella fiksu, hauska ja lukenut nainen, jonka pohdintoja ja argumentaatiota on ilo seurata. 🧡 Ota lasi viiniä ja istahda nauttimaan!

Irène Némirovskyn teokset

Irène Némirovsky on vuonna 1903 syntynyt kosmopoliitti, jonka perhe pakeni Venäjän vallankumousta Pariisiin 1918. Hänestä tuli Ranskassa aikansa hittikirjailija, jonka teokset ja niiden hienovarainen mutta tarkkanäköinen kieli on saanut liian vähän arvostusta myöhempinä vuosikymmeninä. Némirovsky kuoli Auschwitzissa vuonna 1942. 

Olin aikanaan lukenut Némirovskylta pienoisromaanin Tanssiaiset (Le Bal, 1930) kun olin vielä opiskelija, ja harkitsin jopa gradun tekemistä siitä. Jokin aika sitten nappasin sen uudestaan luettavaksi kirjahyllystä ja tekstin inspiroimana tilasin kirjastosta muutaman Némirovskyn muun teoksen. 

Sain käsiinin pari suomennosta ja yhden englanninnoksen. Valitettavasti ranskani on surkastunut viime vuosina, enkä saisi irti ihan niin paljoa alkuperäiskielisistä teoksista: Némirovskyn kieli on täynnä kaksoismerkityksiä ja hienovaraisia kielikuvia, jotka edellyttävät syvällistä ranskan osaamista. Viime päivinä olen lukenut teosta The Dogs and the Wolves (Les chiens et les loupes, 1940), joka käsittelee rakkautta, kateutta, yhteiskunnassa ylöspäin kiipimistä ja rasismia hyvin tarkkanäköisesti. 

Mitä tästä opittiin?

Minulle oli tärkeää kirjoittaa auki, mitä kaikkea mielessäni on oikein liikkunut. Toivottavasti se auttaa jotakuta muuta vertaistuen muodossa tai vaikka sitten varoittavana esimerkkinä. 

Aina kun mieleeni tulee jotain tosi ysäreitä ajatuksia siitä, miten naisen kuuluu olla max. 25-vuotias, hoikka ja jännittävä, läpsäytän itseäni henkisesti poskelle ja muistelen, miten upeita, täyteläisiä naishahmoja nykyään sarjoissa ja leffoissa on. Esimerkiksi Killing Evessä on loistavia, kuumia ja fiksuja naishahmoja, joita voi fanittaa. 

Muistan myös sen, että vaikka kuinka olen sen joskus 10-vuotiaana oppinut, minun ihmisarvoni ei ole kytköksissä siihen, kuinka nuori olen, miten söpö olen tai mikä on painoindeksini. Minulla on persoonallisuus, ja sen merkitys on suurempi. 

Onko sinulla vastaavanlaisia epävarmuuksia ja tyhmiä keloja päässä? Olisi upeaa, jos pystyt jakamaan kommenteissa ja edistämään sitä, että ihmiset eivät sortuisi tuollaisten toksisten ajatusten alla. 🧡

Kommentit

  1. Olet edelleen nuori, kaunis, mukava ja kaikin puolin hotinta hottia, joten turhaan murehdit.

    VastaaPoista
  2. Mä oon samaa mieltä tosta, että käsitteet maskuliinisuus ja feminiinisyys pitäisi heittää romukoppaan. Ne on kuitenkin meidän kulttuurin aikaansaannoksia ja ne jaottelevat ihmiset todella ahtaisiin kategorioihin ja ne sisältävät jonkinlaisen arvolatauksen. Muutenkin, kuka nykyään on sanomaan, mitä on feminiinistä ja mitä maskuliinista, kun sen pitäisi olla asia, jota jokainen kokee yksilötasolla ja toteuttaa omaa feminiinisyyttään & maskuliinisuuttaan omalla tavallaan.

    Oma graduni käsitteli aika paljolti tätä aihetta, tarkastelin diskurssianalyysin avulla mediassa esiintyviä sukupuolittuneita rakenteita ja ilmaisuja: miessäveltäjien teoksien kehutiin uhoavan "maksuliinista energiaa", naissäveltäjien teokset olivat pieniä, herkkiä, mukavan "feminiinisiä". Usein feminiiniset piirteet miehissä katsotaan ns "huonoiksi ja maskuliiniset piirteet naisissa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosi mielenkiintoista lukea sun gradu! Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta tutkimukselta. 😊

      Poista

Lähetä kommentti