Synttärijuhlat ja uusia perheenjäseniä

Kävin viime viikonloppuna Tea and Vanity -blogia pitävän Marun synttäreillä, ja oli ihan mahtavaa. Oli hauskaa tutustua pariin uuteen tyyppiin sekä viettää enemmän aikaa vanhojen tuttujen kanssa. Oli myös kivaa nähdä Marun koti kokonaan, kun tähän asti siitä on nähnyt palasia sisustusaiheisissa postauksissa. 😊

Lisäksi Maru oli tehnyt aivan ihanat tarjoilut, tässä kuva hirmu söpöistä suklaa-lakritsimuffineista!

Muffineita, joissa pääkallokoriste. Taustalla porkkanakakku, jonka päällä on koriste, jossa lukee Happy birthday.

Pelasimme myös Huhupuheita-nimistä peliä, joka oli käytännössä rikkinäistä puhelinta, paitsi että siinä piti vuoron perään piirtää ja arvata, mitä edellisen piirrustus esittää. Eräällä kierooksella minun aloittamani sana “sukeltaja” muuttui ensin hukkumiseksi ja sitten pelastusrenkaaksi. Loppujen lopuksi minulla alkoi olla kyljet kipeänä kaikesta siitä nauramisesta. Vahva suositus siis kyseiselle pelille! 

Peliä pystyy pelaamaan myös ihan kotikonstein. Tarvitaan vain kasa paperia, jota voi taitella, kyniä, ajastin sekä arvottavia sanoja. Aliaksen sanakortit käyvät siihen hyvin. 

Otsikossa mainitaan myös uudet perheenjäsenet, mutta niitä ei löytynyt Marun synttäreiltä. Sen sijaan olen suunnitellut Leijonan kanssa kahta nelijalkaista lisäystä perheeseemme. Olemme menossa ylihuomenna tutustumaan HESYlle pariin koiraan. Jos kaikki menee hyvin, eräs hurttakaksikko olisi muuttamassa luoksemme asumaan kesäkuussa. 

Kävin tänään töiden jälkeen ostamassa koirannameja ensi kohtaamista varten, ja tuntui tosi oudolta mennä lemmikkiliikkeeseen asioimaan, vaikka vielä ei omista koiraa. On myös jännittävää, että tämä aika pitkään mietitty asia on nyt vihdoinkin toteutumassa.

Välillä mietin, että olen hyppäämässä tosi erilaiseen elämään, ja mitäköhän tästä kaikesta seuraa. Entä jos erakoidun ihan täysin, kun asustan syrjäkylällä Leijonan ja koirien kera? Saanko enää lähdettyä tapahtumiin tai kavereiden luo?

Kaikki muuttoon liittyvä on myös vielä niin vaiheessa, että todellisuus ei ehkä siksikään ole iskostunut tajuntaan. Emme vielä tiedä, milloin uusi koti vapautuu, joten tarkkaa muuttopäivää ei ole vielä lyöty täysin lukkoon. Olen ajatellut, että yrittäisin jossain vaiheessa rakennella pinterestissä tauluja esim. oman työhuoneeni sisustuksesta. Suurta päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin tällä hetkellä kirjahylly. 

Epäilen nimittäin, ettei se sovi uuden (siis kirjaimellisesti uuden, koska se on rakennettu alle kymmenen vuotta sitten) kodin arkkitehtuuriin ja tyyliin. Alla muistutus, miltä se kirjahylly oikein näyttikään. Eräs kaverini on joskus naureskellut, että se varastaa huomion useimmissa asukuvissani. 😄

Nainen istuu vanhassa nojatuolissa, taustalla iso vanha tummasta puusta tehty vitriinikaappi, joka on täynnä kirjoja.

Olen pohdiskellut kirjahyllyn myymistä jo etukäteen, mutta uusien kirjahyllyjen löytäminen voi kestää. Olisi mukavaa, jos kalusteita löytyisi kierrätettynä. Uudessa omakotitalossa olisi sitten myös mahdollista tuunata huonekaluja helpommin kuin tässä vanhassa kerrostaloasunnossa. Siitä saattaa tulla uusi harrastukseni lähitulevaisuudessa. 😅

Tämä oli tällä kertaa tällainen kuulumispostaus. Mitä sinulle kuuluu?

Kommentit

  1. Ihanaa, toivottavasti saatte hurtat kotiin ♥

    Tuota erakoitumista tässä miettii itsekin, kun sitä meinaa jo mökkihöperöityä keskenään tänne kerrostalokaksioon, niin miten sitten omakotitaloon. Ei se varmaan auta, kun pakottaa itsensä edes joihinkin kiinnostaviin tapahtumiin pitenevistä välimatkoista huolimatta.

    Tää muuttamisen huonekaluruletti tulee kyllä olemaan melkoinen itse kullakin :D Myin jo osan huonekaluista ja päätettiin tilata uudet vasta muuton jälkeen uuteen kotiin, eli tiedossa on hetken aikaa sohvalla nukkumista ja vain yksi työpöytä kahdelle jne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta! Ainakin tämä eka tutustumiskäynti oli tosi onnistunut! 🧡😍 Toivottavasti teille löytyy sit hyvät uudet huonekalut nopeasti, ettei tarvitse taistella työpöydästä. 😅😂

      Poista

Lähetä kommentti