Omista rajoistaan ei aina ole helppo pitää kiinni, ja siihen on monia syitä. Sen lisäksi ihminen voi tuntea syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa siitä, että ei ole pystynyt pitämään kiinni rajoistaan. Tämä nostaa kynnystä sanoa ääneen, jos rajan yli on menty.
Rajan ei tarvitse tarkoittaa, että konteksti on seksuaalinen. Raja voi ihan yhtä hyvin olla siinä, miten paljon jaksaa ottaa vastuuta penskasta tai lemmikistä. Tai miten paljon jaksaa pitää huolta yhteisestä kodista. Se voi olla myös sitä, miten paljon jaksaa säätää tai ratkoa ongelmia. Itse asiassa tämän blogitekstin työnimi minulle oli “tänään en jaksa ongelmia”. 😄
Uskaltaisin jopa väittää, että seksuaalisessa kontekstissa rajan ylitys ei ole sille rajan omaavalle henkilölle seksuaalista. Yleensä kyse on siitä, että on haluttu miellyttää toista ihmistä. Eikä uskallettu sanoa, että tämä ei itse asiassa olekaan omasta mielestä kivaa.
 |
| Kuva Pixabaysta. |
Harva raja pysyy paikoillaan
Rajojen kanssa suuri haaste on se, että ne eivät ole selkeitä. Ihmisten rajoja ei ole merkattu karttoihin, eivätkä ne pysy samanlaisina eri tunnetilojen ja päivien virratessa. Jonkun toisen ihmisen seurassa ne ovat kauempana, toisen seurassa taasen lähempänä.
Minulle itselle rajoistani huolen pitäminen on tosi haasteellisia, koska omat rajani ovat hyvin joustavia. Ne riippuvat kontekstista ja aiemmasta kuormituksesta. Lisäksi olen aika resilientti eli kestän painetta ja haasteita aika pitkään, ennen kuin kuppi alkaa vuotaa yli. Tämä tekee minut alttiiksi esimerkiksi burn outille, koska olen tottunut menemään todella pitkälle kuormituksessa.
Entä jos ei huvita?
Minulle on tosi iso kynnys sanoa “Ei mua huvita”, jos joku pyytää minulta jotakin. Usein kuvittelen, että toisen tarve saada jotakin on isompi kuin mitä oma empimiseni tai tarpeeni on. Siihen saattaa vaikuttaa se, että itse en kovin helposti pyydä asioita, ellen todella halua sitä. Joten kuvittelen tietenkin, että muillakin on iso kynnys pyytää jotakin, joten pyynnöt ovat aina painavia.
Tämä ei siis suinkaan tarkoita, etten osaisi ilmaista omia tarpeitani. Kyse on siitä, että joku muu ehtii ilmaista tarpeensa ennen kuin itse ehdin sanoa tai ajatella tarpeitani. Ja sen jälkeen minulla on iso kynnys olla toteuttamatta sitä tarvetta, ellei se räikeästi loukkaisi jotakin minussa. Useimmiten se ei loukkaisi, joten minä venyn, koska haluan tehdä toisen iloiseksi.
Itseanalyysi ei ole tarpeeksi nopeaa
Yksi syy, jonka takia jotkut (esim. minä) menevät joskus omien rajojensa yli, on itseanalyysin hitaus. Tilanteen ollessa käsillä ei ymmärrä, miksi itsestä tuntuu nihkeältä, joten sen tuntemuksen huitaisee syrjään.
Minulle kävi näin viikonloppuna shibarikurssilla. Olin siellä harjoittelemassa sidontoja ja viettämässä aikaa kaverien kanssa. Olin tehnyt mallilleni (eli sidottavalleni) sidonnan, ja minun ajatukseni ja asenteeni oli, että nyt kyse on siitä, että minä harjoittelen tätä tiettyä sidontaa.
Kun rintakehän alueelle tehty sidonta oli valmis, mallinani ollut henkilö kysyi, kokeiltaisiinko siitä roikotusta. Eli siis sitä, että malli laitetaan killumaan ilmaan köysistä. Minulle tuli nihkeä ja vastentahtoinen olo, mutten ymmärtänyt, miksi. Mutisin jotain, että en luota siihen, että olen tehnyt sidonnan tarpeeksi tukevasti, vaikka kyllä se ihan tarpeeksi tukevalta vaikutti, kun siitä vedin.
Roikkumaan pääseminen tuntui olevan kurssilla oleville ihmisille tärkeä juttu. Se olisi kokemus, joka on taas astetta jännittävämpi kuin pelkästään köysissä oleminen istualtaan. Eli yhtäkkiä mallini pyytää itselleen jotakin, joka vie tilanteen poispäin siitä, että kyse on minun harjoittelustani. Ja koska en siinä tilanteessa tajua tämän olevan itselleni ongelma, tai kehtaa ajatella, että voisin sanoa vastaan, suostuin viemään mallini roikkumaan.
Sen roikotuksen aikana kohtelin malliani etäisesti ja annoin naamastani näkyä, että tilanne tympii minua. Eli en osannut pitää omista rajoistani huolta, ja sen seurauksena vielä syyllistin siitä toista ihmistä pilaamalla hänen ilonsa. Tämä oli kaikin puolin typerää käyttäytymistä, ja kerron siitä teille ihan vain sen takia, että joku muu ehkä tulevaisuudessa onnistuu välttämään samankaltaisen farssin.
Rajojen ylikompensointi voi suojata myös itseltä, ei vain toisilta
Kuten tekstin sävystä huomaa, olen edelleen vihainen itselleni siitä, että pilasin hetkellisesti fiiliksen sekä itseltäni että toiselta kurssin osallistujalta. Tämän kokemukseni valossa alan ymmärtää, miksi jotkut ihmiset ovat kovin ylisuojelevia omien rajojensa suhteen. Kyse ei ole välttämättä siitä, etteivätkö he luottaisi toisiin ihmisiin. He eivät ehkä luota itseensä, ja kykyynsä tunnistaa omat rajansa tilanteen ollessa päällä.
Mitä ajatuksia teksti herättää? Olisi tosi ihanaa kuulla niitä!
Kommentit
Lähetä kommentti