Miksi on niin vaikea pyytää?

Olin vähän aikaa sitten tantratyöpajassa kumppanin kanssa. Yhdessä harjoituksessa piti pyytää partnerilta asioita, ja se olikin yllättävän haastavaa. Kurkkuani vähän kuristi, ääneni meni pieneksi ja herkäksi, ja minulla oli todella haavoittuva ja paljas olo. 

Minun oli vaikea esittää kumppanilleni esimerkiksi seuraavia pyyntöjä: 

Kerro mulle, että mä olen sun mielestä kaunis. 

Kerro mulle, että mä olen sulle tärkeä. 

Olin niin keskittynyt ilmaisemaan pyyntöjäni, etten kiinnittänyt huomiota asiaan. Tajusin asian, kun tantraohjaaja puhui harjoituksen aikana hiljaisella lempeällä äänellä ohjeita, ja kehotti vastapuolta kuuntelemaan ja mukautumaan pyynnön sanojen lisäksi sen esitystapaan. Eli jos pyyntö esitetään hellästi ja herkästi, vastausta siihen ei esitetä vaikka huudahtamalla ja kovalla intensiteetillä. 

Miksi ei saisi haluta kehuja ulkonäöstä?

Myöhemmin aloin miettiä, miksi olin esittänyt juuri tuollaisia pyyntöjä, ja miksi niiden esittäminen oli niin vaikeaa. Mieleeni tulivat seuraavat näkökulmat pyynnöstäni sanoa minua kauniiksi:

Kehujen saamisesta minulle on muodostunut aikoja sitten uskomus, että kehu on aito vain jos se on tullut pyytämättä. Eli jos joudut pyytämään toista kehumaan, se ei välttämättä ole totta. 

Lisäksi olen oppinut, että kehujen pyytäminen on epähienoa. Eli tässä on jonkinlainen nöyryyden ihanne taustalla. Ei saa toivoa huomiota. 

Kolmanneksi aihe eli ulkonäön kehuminen on sellainen, että sitä voidaan pitää pinnallisena ja turhamaisena. Ulkonäöllä ei kuuluisi olla niin paljoa väliä, ja ainakaan terveellä itsetunnolla varustetun ihmisen ei kuuluisi kaivata toisilta varmistusta siitä, että hän on (tarpeeksi) hyvännäköinen. 

Tällaisia ankaria, tuomitsevia ja itseäni soimaavia ajatuksia huomasin sisimmässäni. Näiden lisäksi kuitenkin tiedostin, että on ihan ok välittää ulkonäöstään, haluta olla haluttu. Vähemmän yllättävästi tätä puolta oli paljon helpompi hyväksyä toisissa ihmisissä kuin itsessään. 

Entäpä itsensä kokeminen tärkeäksi?

Halu kuulla, että on toiselle tärkeä, on myös osittain ongelmallinen noiden edellä mainittujen syiden takia. Se paljastaa, että on tarvitseva. Se kuulostaa siltä, että haluaa vakuutteluja omasta merkityksestään toiselle. Että on epävarma. Että tarvitsee toista pönkittämään itsetuntoaan. 

Tai näin se tuomitseva ääni sisälläni supatti. 

Itsekritiikki pyytämisen esteenä

Lähimenneisyydessä on yksi toinen tilanne erään heilan kanssa, jossa minun oli vaikea esittää pyyntöä. Kyse oli tavallaan ihan pienestä asiasta, ja yllätyin, miksi en jotenkin saanut aikaiseksi sanoa mitään. 

Makoilimme sylikkäin ja tämä toinen ihminen ensin silitteli hiuksiani ja sitten ikään kuin rapsutteli vähän päätäni. Päänahkani on hyvin herkkä, eikä se tuntunut mitenkään erityisen mukavalta. Ei tosin myöskään selkeästi ikävältä. Mietin, pyydänkö toista lopettamaan, ja vaikka silittämään ennemmin selkääni, mutta jostain syystä en saanut puserrettua noita sanoja ulos. 

Mietin jälkeenpäin, mistä se oikein johtui, ja keksin parikin hypoteesia. 

Ensimmäinen syy voisi olla se, että olen kyllästynyt siihen, että olen jotenkin vaikea. Ei saa koskea sinne, ei saa olla hajusteita, en pysty tekemään tuota ja niin edespäin. Minua itseäni ärsyttää, miten herkkä ihoni on, ja miten siihen liittyy kaikenlaista säätämistä, jotten esimerkiksi saisi allergisia reaktioita. 

Toinen on se, että koen jotain alemmuudentunnetta herkästä päänahastani ja ohuista hiuksistani, varsinkin kun tällä toisella sattui olemaan pitkät, paksut ja hyväkuntoiset hiukset. En halunnut tuoda esiin asiaa, jonka koen heikkoudeksi itsessäni. 

Myöhemmin olen myös todennut, että tuossa heilan kanssa tapahtuneessa olisin voinut keskittyä siihen, että mitä haluaisin hänen tekevän (silitä vaikka selkää), ei siihen, mitä en halua ja miksi (älä rapsuta päätäni). 😊 Taisin jäätyä, koska koin salaavani siinä tilanteessa jotakin itsestäni. 

Toisten mielipiteillä saa olla väliä

Kaikki nämä pyytämisen vaikeudet liittyvät siihen, mitä pelkään toisen ajattelevan itsestäni. Miten pelkään, että toinen tuomitsee minua yhtä ankarasti, kuin mitä tuomitsen oman pääni sisällä. 

Tuomitseva ääni kokee, että tämä analyysi on voitto sen näkemykselle. Että välitän liikaa toisten ajatuksista. Sille on vaikea selittää, että ihmiset ovat laumaeläimiä, ja on todella normaalia, että ihmiselle on tärkeää, mitä hänen kanssaan vuorovaikutuksessa olevat ihmiset hänestä ajattelevat ja tuntevat. Toisten mielipiteillä kuuluu olla merkitystä, kunhan ne eivät sanele liikaa ja aiheuta pahaa oloa. 

Onko sinun helppo pyytää asioita toisilta? Mikä auttaa sinua esittämään pyyntöjä? Olisi hienoa kuulla kommenteissa hyviä vinkkejä! 

Kuva Pixabaysta.

Kommentit