Luova ja taiteellinen … ainakin teoriassa

Millaisena ihmisenä pidät itseäsi? Tänään pureudutaan siihen, mitä jos identiteetin rakennuspalikat eivät vastaakaan todellisuutta.

Olen miettinyt viime aikoina sitä, millainen ajattelen olevani, ja miten kuitenkin käytännössä toimin ja mihin oikeasti käytän aikani. Useimmilla ihmisillä on jonkin verran ristiriitaisuuksia siinä, miten he kuvittelevat toimivansa, ja miten he oikeasti toimivat.

Osa eroista ei ole mitenkään merkittäviä, kuten vaikka se, että ihminen ehkä ajattelee olevansa avokätisempi hyväntekeväisyyteen kuin mitä oikeasti lahjoittaa. Tai että pitää itseään urheilullisena, vaikka oikeasti useimmiten valitsee sohvan ja leffan lenkin sijaan.

Ongelmia, tai salakavalasti nakertavaa tyytymättömyyttä, voi syntyä, jos kyse on merkittävästä osasta identiteettiä, ja ristiriita todellisuuden ja uskomuksen välillä on suuri. Ja ennen kaikkea: jos kohtaa muita ihmisiä tai tilanteita, joissa joutuu toteamaan, ettei omat teot vastaakaan rakentamaansa identiteettiä.

Taiteellinen luonne, jos ei taiteilija

Haluaisin ajatella, että olen taiteellinen ja luova ihminen. Kuitenkaan luovuuteni ei näy minkään perinteisen luovuuden ja taiteellisuuden muodon kautta, kuten vaikka maalaamisen tai kaunokirjallisten tekstien kirjoittamisen kautta. En siis ole viime vuosina tehnyt noita asioita juuri ollenkaan.

Silti haluan pitää kiinni ajatuksesta, että olisin kuin jokin goottilaisen romaanin sankari, joka inspiraation vallassa runoilee menemään tai vain ylipäätänsä on “taiteellinen”. Annan itseni myös olla temperamenttinen ja impulsiivinen, koska yleinen stereotypiahan on, että luovat ihmiset ovat intohimoisia ja temperamentiltaan välillä kiivaita. 

Olisi mielenkiintoista tietää, olinko oikeasti sellainen alun perin, vai sainko vain pikkulapsena vaikutteita, että tällainen käytös on ok ja suorastaan toivottavaa, jos on taiteellinen tapaus.

Nähdyksi tulemisella on väliä

Käytin aiemmin tarkoituksella verbiä nähdä, sillä luovuuden näkeminen ja todistaminen ovat tärkeitä aineksia tässä sopassa. 

Olen siis havahtunut siihen, että en näe luovaa toimintaa omassa elämässäni, eivätkä muutkaan näe minun tekevän mitään luovaa. Onko sillä sitten väliä, näkevätkö muut ihmiset minun tekevän taiteellisia asioita? 

Mielestäni on, jos kyse on merkittävästä osasta identiteettiä. Identiteetti ei nimittäin ole pelkkä oma sisäinen konstruktio, vaan sen ylläpitämiseksi olennaista on, että myös muut ihmiset suhtautuvat henkilöön tavalla, joka tukee hänen uskomuksiaan omasta identiteetistään.

Toisaalta, minulle ei ole mitenkään erityisen tärkeää, että jos jotakuta kaveriani pyydettäisiin kuvaamaan minua neljällä sanalla, yhden niistä täytyisi olla “luova” tai “taiteellinen”. Tarve muiden tunnustukselle nousee vasta, kun olen osa laajempaa kontekstia tai ihmisten joukkoa. Jos tulee (todennäköisesti lähinnä omatoimisesti) vertailluksi muihin, taiteellisempiin ja enemmän saavuttaneisiin.

Kapea käsitys luovuudesta

Kun aloin pohtia, teenkö oikeasti mitään luovaa, törmäsinkin siihen, miten kapea käsitykseni luovuudesta ja taiteellisuudesta on. Tajusin ajattelevani, että taiteellisuuden pitäisi näkyä ammattina tai muuten merkittävänä osana elämää, kuten vaikka siten, että on amatööriteatterin produktiossa ja ramppaa harjoituksissa kolme iltaa viikossa. 

Huomasin ajattelevani sellaisia asioita, kuten “jos olisin oikeasti taiteellinen, yrittäisin kirjoittaa romaanin ja saada sen julkaistuksi” tai “jos olisin oikeasti taiteellinen, tekisin maalauksia”. 

Alan kipuilla luovan toiminnan puutteeni kanssa vasta, kun päädyn vertaamaan itseäni ihmisiin, jotka ovat julkisesti jotain luovaa tehneet. Ihmisiin, jotka ovat saavuttaneet jotakin, joita voitaisiin luonnehtia menestyneiksi. 

Lähitulevaisuudessa pureudun noihin kahteen käsitteeseen (menestyminen ja saavuttaminen), ja miten niihin liittyvät ajatukset ja itselle asetetut vaatimukset eivät välttämättä lisää onnellisuutta.

Mitä seuraavaksi?

Yritän jatkossa havaita paremmin, mikä kaikki ilmentää luovuuttani. Esimerkiksi se, miten tein meille viime vuonna kauniita joulukuusenkoristeita. Tai miten kaveriporukan roolipelikampanjassa kehitän juonikuvioita, kertomuksia ja hahmoani. Miten näiden blogipostaustenkin kirjoittaminen on omalla tavallaan luovaa toimintaa. Miten olen osallistunut kaveriporukalla pienen näytelmän tekemiseen omiin juhliimme. Miten olen käynyt lausumassa itse kirjoitettuja runoja runokaraokessa.

Haluan, että luovuuteni tarkoitus on tehdä omasta elämästäni parempi ja onnellisempi. Ei että sen tarvitsisi olla asia, jolla mittaisin omaa menestystäni tai yhteiskunnallista asemaani.

Onko luovuus sinulle tärkeää? Miten ilmennät sitä?

Kuva Pixabaysta.