Wanhan ajan vampyyrikirjoja

Luettelin joku aika sitten ihmissusileffoja ja tällä kertaa haluan jakaa pari vinkkiä vanhoista vampyyrikertomuksista. Aina välillä minusta on hirmu hauskaa lukea 1800-luvun kirjallisuutta. Sen kieli ja hahmojen käyttäytyminen on viehkeää ja toimii hyvänä todellisuuspakona.

Kuva Graham Lowe Pixabaystä.

Ensimmäinen moderni vampyyri

John Polidori kirjoitti lyhytromaanin (tai pitkän novellin) The Vampyre (suom. Vampyyri), joka julkaistiin 1819. Teoksen idea on lähtöisin samasta ajasta ja samasta paikasta, missä Mary Shelley kirjoitti ensimmäistä versiota goottilaisen kirjallisuuden ehdotonta klassikkoaan Frankensteinista ja tämän luomuksesta. Polidori oli kuuluisan ja suorastaan playboymaisen lordi Byronin lääkäri. Byron oli ottanut miehen mukaan matkalleen Sveitsiin 1816, missä Polidori osallistui lordin ja tämän kavereiden illanviettoihin ja lopulta myös heidän leikkimieliseen kauhukirjoituskilpailuunsa.

On ristiriitaisia väitteitä siitä, oliko Vampyyri Polidorin vai sittenkin Byronin kertomus. Byronhan oli tunnettu runoilija, kun taasen Polidorilla ei ollut kirjallisia ansioita. Kirjallisuushistorian tutkijoiden joukossa on kuitenkin vallalla käsitys, että Vampyyri on Polidorin teos.

Sanotaan, että Polidorin teoksen vampyyrissa on paljon lordi Byronin piirteitä, ja nämä piirteet tekevätkin tästä teoksesta niin merkityksellisen vampyyrikertomusten tradiotiossa. Teoksen vampyyri on ensimmäinen moderni vampyyri, joka soluttautuu teoksen kirjoitusajan yhteiskuntaan, joka toimii viekkaasti ja ottaa uhrikseen yhteiskunnan kermaa. Teosta edeltäneessä traditiossa vampyyrikertomukset ovat käsitelleet lähinnä maaseudun asukkaiden haasteita kuolleiden sukulaistensa kanssa, jotka eivät suostu pysymään arkuissaan.

Temaattisesti teos myös käsittelee romantiikan ja valistuksen ihmisen ristiriitaa, kun hieman taikauskoinen päähenkilö Aubrey yrittää toimia tieteeseen nojaavassa yhteiskunnassa. Ja sitten hän tietenkin kohtaa yliluonnollisen hirviön, ja joutuu pohtimaan omia vakaumuksiaan ja uskomuksiaan uusiksi.

Dracula (1897) on tunnetumpi moderni vampyyriteos, mutta tosiaan kirjoitettiin paljon Vampyyria myöhemmin. Polidorin Vampyyrin aloittamaan traditioon nojaavat myös myöhäisemmät vampyyriteokset, kuten Anne Ricen tuotanto.

Vaarallinen ja intohimoinen vampyyri

Sheridan Le Fanun pienoisromaani Carmilla (1872) on Polidorin tekstin tapaan mysteerikertomus, jossa pahaa-aavistamaton päähenkilö lopulta huomaa, että hänen mukavaksi luulemansa uusi tuttavuus onkin verta janoava viekas peto. 

Teoksesta on myös naisten välistä eroottista latausta, joskin tämä ilmenee enimmäkseen vihjailevana käytöksenä, ei niinkään suorasukaisina tekoina. Naisten välinen kiintymys ja intohimo kytketään vampirismiin ja verenhimoon, mikä on oletettavasti tehnyt siitä salonkikelpoisempaa. 1870-luvulla ei lesboilla revitelty, jos kirjoitti omalla nimellään ja halusi pysyä hyvämaineisena yhteiskunnan jäsenenä.

Carmilla on kaiken kaikkiaan hyvin tyylipuhdas goottilainen kauhukertomus, jonka viehätys ei perustu juonen yllättävyyteen vaan sillä herkutteluun, että lukija aavistaa, mitä on tulossa. Tekstin lopetuksessa on jopa yllättävän moderni vivahde, joka ainakin saa minut lukijana hymyilemään tyytyväisenä.

Pidän hyvin paljon Le Fanun kerronnan tyylistä ja voin suositella hänen muitakin novellejaan. Osa niistä ammentaa irlantilaisesta kansanperinteestä, mihin oli hauska tutustua ensimmäisellä lukukerralla. 

Saatavilla äänikirjoina

Näitä kirjallisuuden klassikoita löytyy useista äänikirjapalveluista ja ainakin Nextorysta, jota itse käytän, löytyy useiden eri firmojen tekemiä äänityksiä. Törmäsin joku aika sitten  kokoelmaan, jossa oli kaikenlaisia goottilaisen kirjallisuuden klassikoita Jekyllin ja Hyden tarinasta Henry Jamesin teokseen The Turn of the Screw. Mikäs sen mukavampaa kuin laittaa luurit päähän ja antaa vieraan äänen kuiskutella korviin kauhuklassikoita!